Kolumni
Tilaajille

Haikailuja kevään perään

-
Kuva: Vesa Joensuu

Kevät saapuu merikaupunkiin hitaasti. Kestää kauan, ennen kuin jäät merestä sulavat ja talven hyinen ote viimein kirpoaa. Talvi tuntuu viipyvän mieluusti vieraana, asumaan yrittelee. Ennen sen niin valkeat vaatteet ovat vaihtuneet harmaankirjaviin riepuihin. Kalpea aurinko ei jaksa tapella riehuvan tuulen kanssa, se tyytyy vaieten osaansa. Sisämaan kasvatti seuraa sääkarttoja, haikailee lapsuuden kevään perään ja muistelee menneitä. Hän kaipaa ”oikeaa” kevättä, joka tarkoittaa lämmintä toukokuun säätä, lempeää sadetta, muhevan mullan tuoksua, vihreitä ruohotupsuja ja vastasyntyneitä hiirenkorvia. Oliko se ”oikea” kevät sittenkin unta? Olivatko ne muistotkin unta?

Lapsuuden toukokuussa oli muutama merkittävä tapahtuma. Ensiksi oli vappu, jolloin äiti teki simaa ja rinkilämunkkeja. Ne olivat niin hyviä, että en aina laskuissa pysynyt, monesko lasillinen, ja monesko munkki oli menossa. Ilmapallojakin oli ja vappuhuiska, jossa oli vaaleanpunaisia ja valkoisia silkkipaperisuikaleita. Muistan vappuhyrrän eli viipperän. Se pyöri sitä kovemmin, mitä lujempaa jaksoin juosta se kädessä.