
Lasipakkausten lajittelu on pieni teko, jolla on suuri merkitys ilmastolle. Jokainen kilo lajiteltuja pantittomia lasipakkauksia säästää noin 0,5 kiloa kasvihuonekaasupäästöjä verrattuna sekajätteeseen päätyvään lasiin.
Lasipakkauksia voidaan sulattaa ja kierrättää yhä uudelleen. Lajitellun lasin käyttö uusien pakkausten raaka-aineena säästää merkittävästi energiaa ja vähentää päästöjä. Saavutettu päästösäästö on huomattavasti suurempi kuin kierrätyslasin kuljetuksista aiheutuvat päästöt.
Suomen Pakkauskierrätys Rinki kierrättää jo 97 prosenttia asiakasyritystensä pantittomista lasipakkauksista - eli lähes kaikki kiertää uusiksi tuotteiksi. Kierrätykseen tulevasta lasista syntyy erilaisia tuotteita, noin 82 prosentista uusia lasipakkauksia ja noin 18 prosentista tehdään muun muassa lasivillaa, tasolasia ja rakennusharkkoja.
Lasijätteen seassa on aina pieni määrä muuta jätettä ja väärin lajiteltua materiaalia, kuten muovia, posliinia tai metallia. Nekin kierrätetään ensisijaisesti uusina tuotteina ja toissijaisesti hyödynnetään mahdollisuuksien mukaan energiana.

Kun suomalainen lajittelee 1 kilon verran lasipakkauksia oman kiinteistönsä tai Rinki-ekopisteen keräyssäiliöön, vähenevät kasvihuonekaasujen kokonaispäästöt noin 0,5 kiloa, jos sitä verrataan sekajätteeseen päätyvään lasiin.
Viime vuonna jokainen suomalainen palautti kiertoon keskimäärin 4 kiloa lasipakkausjätettä ja leikkasi näin hiilidioksidipäästöjä 2,1 kiloa.
Yhteensä suomalaiset lajittelivat vuonna 2018 yli 22 miljoonaa kiloa lasipakkauksia. Lasipakkausten lajittelu ja kierrätys vähensivät kasvihuonekaasupäästöjä 11 500 000 kiloa. Vastaava päästömäärä syntyy, jos dieselkäyttöisellä autolla ajetaan 2 052 kertaa maapallon ympäri.
Suomessa ei valmisteta uusia lasipakkauksia, joten suomalaisten lajittelema lasi käytetään uusien pullojen ja purkkien raaka-aineena tällä hetkellä Englannissa ja Hollannissa. Jokainen lasierä tarkastetaan lähtösatamassa, jotta saadaan selville laadulliset epäpuhtaudet, kuten kuumaa kestävän pyrex-lasin määrä.
Jos lasipakkauksien kierrätyslaitos olisi Suomessa ja uusia lasipakkauksia valmistettaisiin kotimaassa, laivakuljetuksista voitaisiin luopua. Lasipakkausten kierrätyksen päästösäästö olisi tällöin 12 prosenttia nykyistä suurempi.
Suomalaiset osaavat jo lajitella suurimmalta osin lasipakkauksensa, mutta edelleen lasijätteen joukossa on keskimäärin 7 prosenttia muutakin kuin pakkauslasia. Esimerkiksi lääkelasi ja lämpöä kestävä lasi eivät kuulu lasipakkauskeräykseen, koska ne haittaavat kierrätystä.
Lasipakkausten lajittelusääntö on yksinkertainen: palauta keräykseen vain lasipakkauksia, kuten purkkeja ja pulloja. Keräykseen ei saa laittaa keittiölasia, kuten juomalaseja ja mukeja, eikä tasolasia tai lääkelasia.
Parhaimmat lasin lajittelijat löytyvät Salon, Savonlinnan ja Rovaniemen seuduilta.
Raahen alueella lasijätteen keräysastiat löytyvät kaikilta kahdeksalta keräyspisteeltä.
Lasi
Ei-kierrätyskelpoiset lasilaadut kuuluvat sekajätteeseen, koska ne eivät sovellu samaan hyödyntämisprosessiin pullojen ja purkkien kanssa.
Nämä kierrätykseen
värilliset ja värittömät lasipullot ja lasipurkit
Huuhtaise likaiset lasipakkaukset tilkalla kylmää vettä.
Poista korkit ja kannet. Etikettejä, kaulusrenkaita tai muita kiinteitä osia ei tarvitse poistaa.
Väritön ja värillinen lasi laitetaan samaan astiaan.
Nämä sekajätteeseen
juomalasit
kuumuutta kestävät lasit (kahvipannut, uunivuoat)
kristalli
posliini
keramiikka
ikkunalasi
peililasi
lamput
Laita hehku- ja halogeenilamput sekajätteeseen. Palauta energiansäästölamput ja loisteputket sähkölaitteiden tai vaarallisen jätteen keräyspisteisiin.