In­hot­ta­van ihanaa

Jo kävelymatka Tauvon lintuasemalle on voimakas luontokokemus.

Ensin kuljetaan polkua pitkin runoilija Risto Rasaa mukaillen männikössä, joka on valoisa kuin harva pylväikkö. Taukoamaton linnunlaulukonsertti säestää kulkijaa, pienet laulavat puiden oksistoissa, suuret muuttajat lentelevät isoon ääneen huutaen latvusten yli.

Ensimmäinen vesieste on lannistava. Kumisaappaiden varret riittävät nipinnapin, tukevaa pohjaa ei ole jalan alle, on vain hyllyviä pieniä mättäitä ja imuvoimaista lutakkoa. Pari pientä siltaa ja viimeinen vesistönylitys. Valokuvaajan tasapaino pitää reippaankokoisten kantamusten kanssa. Yhtäkkiä sukellamme vitikosta lintuaseman kentälle. Korvat tuntuivat lukkiutuneen vesiesteylitysten ajan, joten kun pystyssä pysymisen jännitys hellittää, napsahtavat korvat auki. Joka puolella soi.

Merikotka ilmestyy kaartelemaan näköpiiriin. Kaulushaikara puhaltaa kumeaa bassoaan. Kaikilla maailman pikkulinnuilla tuntuu olevan asiaa.

– Paikan sijainti on erinomainen. Rannikko kerää yleensä pikkulintuja, jotka eivät mielellään lähde merelle. Tauvon pohjoiseen antava niemi kerää kevätmuuton aikana niitä erityisen hyvin. Pensaikkovyöhykkeen reuna on myös se, mitä pitkin linnut yleensä liikkuvat, kertoo toinen lintuaseman hoitajista, biologi Matti Tynjälä.

Tynjälä sai lintuasemaluvan 1976 ja siitä lähtien hän on rengastanut lintuja Tauvon lintuasemalla. Rengastaminen onkin kerta kaikkiaan vangitsevaa seurattavaa ja käy kätevästi tottuneelta tekijältä.

Aseman työpäivä noudattaa omaa kaavaansa. Tynjälä herää illalla 20–21 aikoihin ja nostelee lintuverkot paikoilleen, niitä on reippaat 300 metriä. Hän kiertää verkot, kerää niihin tarttuneet linnut ja tuo ne asemalle tutkittavaksi.

Linnut kulkevat vaivattomasti jokainen omassa pussissaan. Pyynti- ja tutkimusaika päättyy kello 11–13 välissä ja sitten onkin aika laskea verkot alas ja pistää pötkölleen ennen seuraavaa työvuoroa.

Asemalla Tynjälä ottaa linnut käsittelyynsä yksitellen. Linnuista merkitään ylös laji ja sukupuoli, jos sen saa selville, ja ikä – mikä sekään ei ole aina aivan yksinkertaista. Lintu saa jalkaansa renkaan, siipi ja pyrstö mitataan. Kuntoa ilmaisevat rasva- ja lihasindeksit Tynjälä selvittää puhaltelemalla lintua vatsahöyheniin. Lopuksi lintu punnitaan.

Koko toimitus kestää reippaan minuutin ja sitten on aika toivottaa tutkittavalle hyvää matkaa. Se käykin säpäkästi: Tynjälä nostaa pöydänkannesta luukun ja pudottaa linnun sinne – ja vips – lintu lennähtää vapauteen.

Taulukoihin merkityt tiedot välitetään edelleen Helsingin yliopiston rengastustoimistoon.

Aineistoa on kertynyt vuosikymmenien mittaan paljon, mutta niistä ei vielä ole tehty isompia analyysejä. Joitakin huomioita lintumies tulee väkisinkin tehneeksi.

– Tiltaltti on yleistynyt aivan hirveästi, sitä pidettiin aiemmin taantuvana lajina. Valitettavasti hömötiaisen harvinaistuminen taas näkyy täällä selvästi. Niitä tuli joinakin syksynä tuhansia, mutta nyt on vaikea päästä sataan, kahteensataan.

Tämän kevään aikana ei ole vielä mikään isommin jysäyttänyt Tynjälän sydänalaa, mutta sinipyrstöjä on alkanut lennähtää Tauvon aseman verkkoihin useampia vuodessa, tänä vuonnakin jo kolme.

– Ensimmäinen, jonka tänä keväänä sain, oli vanha koiras – siis oikea sinipyrstö, päältä sininen. Aivan upea ilmestys. Se oli ensimmäinen vanha koiras, jonka olen täällä saanut. Tämä ilahdutti.

Tynjälä on tehnyt elämäntyönsä Oulun kaupungilla, mutta eivätpä eläkepäivät näy kuluvan makoillessa. Rengastus- ja tutkimustyö lohkaisee edelleen ison osan vuodesta. Hänellä on suunnitelmissa myös väitöskirja pajulinnun muutosta Tauvossa. Niitä Tynjälä on rengastanut viitisenkymmentätuhatta.

– Tämä on inhottavan ihanaa, Tynjälä naurahtaa.

Tauvon lintuasema koostuu kolmesta rakennuksesta, 1950-luvulla rakennetusta alkuperäisestä asemarakennuksesta ja kahdesta TVL:ltä saadusta vanhasta parakista sekä näyttävän kokoisesta lintutornista.

Vanhin rakennus on tehty Raahen seudun purjelentoseuran toimintavajaksi ja se myytiin Oulun luonnonystäväin yhdistykselle lintukerhonsa käyttöön ja Tauvon lintuasema perustettiin.

Asema sijaitsee Metsähallitukselta vuokratulla maalla. Maanomistajalla onkin suunnitelmissa kunnostaa Tauvon Ulkonokka ensi syksystä alkaen.

– Olemme maankohoamarannalla. Kun aloitin 1976 ja istuin tuolla sisällä ja katsoin ulos, näki meren. Nyt sitä ei näe, vaikka kaikki puut hakattaisiin, koska nokallakin on puita. Ennen siellä oli pelkkä hiekkatasanko. Maisema on totaalisesti muuttunut.

Metsähallitus aikoo poistaa kaiken puuston ja yrittää palauttaa alueen entiselleen. Kasvisto oli ennen arvokasta Perämeren rannikolle tyypillistä ja sen suojissa pesi moni nyttemmin kadonnut laji.

– Lehmälaitumella on yritetty pitää aluetta auki, mutta eivät ne pysty siihen. Eivät ne syö isoja puita.

Yksinäiseltä näyttävä asemanhoitajan työ ei ole aina niin yksinäistä, kuin miten äkkiä ajattelisi.

– Täällä käy vieraita. Viime viikonloppuna täällä oli pari yötä kahdeksan yliopistossa opiskelevaa Erasmus-vaihtaria. Täällä käy myös rengastuslupaa hakevia harjoittelijoita – sitä lupaahan ei ihan noin vain saa. Saisi täällä kyllä käydä enemmänkin väkeä, olisi kiva kun olisi apulainen, ettei tarvitsisi yksin tehdä kaikkea.

Tänä keväänä Tynjälä aloitti rengastamisen 11. toukokuuta. Kevätkausi jatkuu noin kuukauden, kunnes linnut vähenevät niin, että rengastaminen ei tunnu mielekkäältä.

Kesällä olosuhteet muuttuvat asemalla suorastaan pisteliäiksi. Sääskikanta on niin voimallinen, että Tynjäläkään ei mene ulos ilman hyttyshattua.