Ilta-Sanomat uutisoi, että poliisi tutkii eläinsuojelurikosta Raahessa. Unto-kissaa oli ammuttu ilmakiväärillä 14-15 kertaa. Kissa menehtyi saamiinsa vammoihin lauantaina.
Kissan omistaja oli yrittänyt huhuilla Untoa torstaina. Perjantai-iltapäivänä hän löysi haavoittuneen kissan pihaltaan.
Omistaja ja kissa asuvat Jokelanperällä. Poliisi tutkii torstain ja perjantain 22.–23. heinäkuuta välillä tapahtunutta ampumista eläinsuojelurikoksena.
– Jos rikos pystytään selvittämään, silloin varmasti selviää, missä oloissa vammat ovat tulleet. Mutta jos 14 – 15 kertaa on ammuttu, vaikuttaa se aika raa’alta teolta, vanhempi konstaapeli Mikko Vuorio kommentoi asiaa Ilta-Sanomille.
Oulun poliisi kertoi sunnuntaina selvittäneensä epäillyn eläinsuojelurikoksen tekijän ja kiitti yleisöltä saamistaan vihjeistä tapaukseen liittyen.