Mielipide Yliopiston perusteellinen tutkimus maantiepölyn laadusta antaa luotettavan tuloksen hihnaongelman aiheuttajasta. Tuloksen tärkeä pointti on se, että oktomurskeen pöly kuluttaa hammaspyöriä jopa 30- kertaisesti muuhun pölyyn verrattuna. Ja täten jakopää voi vaurioitua hyvinkin nopeasti.
Itse olen nähnyt korjattavan jakopäätä 10 000 kilometrin ajon jälkeen. Mielestäni epäreilua tiedottamisessa oli se, että sanallakaan ei viitattu raahelaiseen patentoituun ongelman ratkaisuun, joka piti alun perin olla mukana tutkimuksessa.
Samoin Raahen terästehtaan punaista pölyä ei ilmeisesti ollut mukana, vaikka hyvin tiedetään saman pölyongelman esiintyminen muun muassa Chilen kaivosalueilla ja Tsekin terästeollisuuden alueella.