15. joulukuuta
Johan ja Maria Turpeenoja muuttivat vuonna 1914 Raaheen ja ostivat Frans Hassilta Saaristokadun ja Kirkkokadun kulmassa sijaitsevan vuonna 1905 rakennetun talon piharakennuksineen. Heidän kuolemansa jälkeen talossa asuivat Eino (1904-1953) ja Martta Turpeenoja. Vuonna 1957 Elsa (o.s. Turpeenoja) ja Veikko Turpeinen ostivat talon. Talo on edelleenkin suvun omistuksessa.
Eino oli hevosajuri
Eino Turpeenoja ajoi ihmisille vettä Jaakopin kaivosta ja muitakin ajoja tilauksesta, esimerkiksi polttopuita. Kaikilla kun ei ollut hevosta. Kilipukoita myytiin Santaholman sahalta kuutiokaupalla, yhdestä kuutiosta tuli neljä hevoskuormaa. Keväällä Santaholmalta ostettiin riipinpäitä (sahausjätteitä). Ne pinottiin pihalle kesän ajaksi kuivumaan ja siirrettiin syksyllä liiteriin. Turpeenoja ajoi myös ruumisvaunuja.
Toinen hevonen, Urho, vietiin sotaan. Se piti viedä rautatieasemalle. Turpeenoja oli syntynyt 1904, joten hänen ei tarvinnut lähteä rintamalle. Hän meni myöhemmin työpalvelukseen ja oli Syvärillä, ajoi siellä moottorivenettä. Kaksoisveli Lauri palveli rättimikkona.
Ruoka omasta pellosta
Turpeenojilla oli kaupungin vuokramaita Ouluntien kahta puolta. Kun Eino oli työpalveluksessa, Martta ajoi niittokonetta ja haravakonetta. Heinät koottiin latoon, viljat puitiin Ryskyllä. Elomaan myllyssä, joka oli aseman takana Yritysperällä, jyvät jauhettiin jauhoiksi.
Elsa-tytön piti niittää ketojen päät. Kaikki työt piti saada tehtyä ilman miehiä. Kyllä Martta-rouvan piti ajaa vettäkin ihmisille. Sotavuosinakaan ei ruuasta ollut puutetta, kun oli omasta takaa maitoa, perunoita, jyviä ja kananmunia. Moni asia oli kortilla: jauhot, voi, vaatteet, kengät. Lihaa piti luovuttaa kansanhuollolle.
Turpeenojilla oli 7 lehmää, 2 hevosta, lampaita, kaneja ja kanoja. Madetojan aitaan asti oli pihalla rakennuksia: navetta, talli, puusee ja liiteri. Tinkimaitoa myytiin naapureille. Tontilla oli niin iso perunamaa, että siitä saatiin talven perunat. Nykyisen Pitkänkarinkadun kohdalla oli rinti, josta lehmät päästettiin laitumelle. Toinen rinti oli Ouluntiellä Kartion pajan tykönä.
Sodan jälkeen
Urho-hevonen saatiin takaisin sodasta. Elsa-tytär meni isänsä kanssa sitä hakemaan asemalta. Se rupesi hirnumaan vaunussa, kun kuuli tutut äänet. Se oli nähnyt nälkää rintamalla ja oli laiha.
Elsa teki hevoselle hyvät appeet: silppusi olkia ja laittoi jauhoja ja vettä sekaan. Näin vankkaa ruokaa sille ei olisi pitänyt antaa, sehän palijehtu. Mutta kukaan ei neuvonut. Eläinlääkäriltä saatiin ohje, että sitä pitää liikuttaa. Elsa kävelytti sitä Pitkässäkarissa ja sehän parani.
Kotiaskareita
Saaristokadulla ei ollut mukulakiviä. Aina lauantaina piti laasta katu puhtaaksi lehmänlannasta ja hevosenkakkaroista.
Turpeenojilla ei ollut kellaria. Rukoushuoneella Kirkkokadulla oli iso perunakellari, jossa heidän perunoille oli vuokrattu säilytyspaikka. Ovet oli auki torstaisin kello 12-14, ja silloin sai käydä hakemassa perunoita.
Maitopääläri laskettiin narulla kaivoon. Siellä maito säilyi. Toiseen pääläriin laitettiin lihat ja makkarat ja sekin säilytettiin kaivossa. Oman kaivon vettä käytettiin pesuvedeksi ja juotettiin eläimille. Ruokavesi tuotiin Jaakopin kaivosta.
Eino Turpeenoja kuoli vuonna 1953. Sen jälkeen Martta antoi pois vuokrapellot ja kotieläimien pito lopetettiin. Lauri Turpeenoja (1904-1966), Einon kaksoisveli, ajoi vettä ja ruumisvaunuja.