Kah­dek­san vuoden urakka

Eläkkeelle jäävä johtava lääkäri Matti Mäntymaa tietää, miten paljon sairaalapalvelujen eteen on tehty Raahessa töitä. Paineet ovat olleet välillä kovat.

Raahen sairaalan johtava lääkäri  Matti Mäntymaan viimeinen työpäivä oli tiistaina. Menneet kahdeksan vuotta ovat olleet muutosten aikaa. Raahen sairaalan johtava lääkäri Matti Mäntymaa
Raahen sairaalan johtava lääkäri Matti Mäntymaan viimeinen työpäivä oli tiistaina. Menneet kahdeksan vuotta ovat olleet muutosten aikaa.
Raahen sairaalan johtava lääkäri Matti Mäntymaan viimeinen työpäivä oli tiistaina. Menneet kahdeksan vuotta ovat olleet muutosten aikaa.
Kuva: Vesa Joensuu

Kahdeksan vuotta sitten kun Matti Mäntymaa tuli johtavaksi lääkäriksi Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymään, Gellmanin remontti oli saatu valmiiksi.

– Täällä on ollut aivan loistavat puitteet, Mäntymaa sanoo.

Hän jää eläkkeelle heinäkuun lopussa, mutta lomia on pitämättä sen verran, että viimeinen työpäivä oli jo tiistaina.

Vuosiin mahtuu paljon muutoksia. Kesäkuussa 2012 Raahen synnytystoiminta loppui. Synnytysosaston viimeisen täyden toimintavuoden aikana Raahessa syntyi 350 vauvaa.

Synnytysten jatkuminen olisi vaatinut ympärivuorokautista gynekologien ja anestesialääkäreiden päivystystä. Siihen resurssit eivät olisi yksinkertaisesti riittäneet. Niinpä ylilääkäritasolla tehtiin kannanotto, jossa todettiin, että vaatimuksia ei pystytä täyttämään.

Suuri muutos on myös anestesiassa tehtävien leikkausten loppuminen Raahen sairaalassa. Viimeiset potilaat leikataan Raahessa heinäkuun alussa.

Mäntymaa sanoo, että hyvinvointikuntayhtymän johtoa ja yhtymähallitusta on syytetty sairaalan toiminnan alasajosta. Hallinto on joutunut tekemään monia kipeitä päätöksiä, mutta vaihtoehtoja ei ole ollut. Mäntymaa kuvaa 2010-lukua lainsäädännöllä ja asetuksilla ohjatun rakennemuutoksen ajaksi.

Seuraava tapaus on Mäntymaan mukaan esimerkki siitä, että johto on tehnyt töitä palvelujen vahvistamiseksi. Ympärivuorokautinen perusterveydenhuollon päivystys tuli luvanvaraiseksi vuonna 2015. Raahessa sitä pystytään järjestetään nykyisellä poikkeusluvalla vuoteen 2022 saakka. Päivystys oli vaarassa päättyä jo ennen ensimmäistä poikkeusluvan jatkoluvan myöntämistä.

Raahen päivystystä ei ollut jostain syystä mainittu Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin sosiaali- ja terveysministeriölle toimittamassa järjestämissopimuksessa. Ministerille piti saada pikaisesti jo saman päivän aikana menemään paperi, jossa Raahe mainitaan.

Koska asia oli hänelle tuttu, Mäntymaa valmisteli sairaanhoitopiirille luonnoksen hakemusta varten. Hakemus ehti ajoissa käsittelyyn ja päivystys sai jatkua Raahessa.

Suurinta henkistä painetta hän kertoo kokeneensa lääkärivajeesta, joka oli pahimmillaan 2012–2014. Erityisesti painetta aiheutti pula terveyskeskuslääkäreistä. Tilanne oli vaikea myös muualla Suomessa.

– Tämä ei ollut ainoa paikka.

Hän kertoo joskus haaveilleensa voivansa jäädä eläkkeelle tilanteessa, jossa lääkärit jonottaisivat Raaheen töihin.

Vaikka asiat ovat olleet vaikeita, Gellmanin rakennuksen oven avaaminen on tuntunut aina hyvältä. Kiitosta saavat muun muassa yhtymähallitus, työkaverit ja työilmapiiri.

– Mennään kohti yhteistä päämäärää.

Mäntymaan ja yhtymäjohtaja Hannu Kallungin työhuoneet ovat vierekkäin ja väliovella yhteydessä toisiinsa. Se on ollut kätevää tiiviin yhteistyön kannalta.

Jaksamisen kannalta oma perhe on ollut tärkeä. Mäntymaalla ja hänen vaimollaan on neljä lasta ja seitsemän lastenlasta. Rakkaita harrastuksia ovat liikunta ja kuorolaulu. Mäntymaa laulaa Oulun tuomiokirkon kamarikuorossa.

Tärkeä on loma-asunto Oulujärven rannalla.

– Odotan, että järvi vapautuu jäästä.