Tilaajille

Kaksi komeaa uraa takana jo alle ne­li­kymp­pi­se­nä

Mikko Haapala meni lukion jälkeen Raksilan Citymarketin varastoon jouluapulaiseksi. Kuusi vuotta myöhemmin, vain 25-vuotiaana, hänestä tuli Raahen Citymarketin tavaratalojohtaja. Juttu julkaistu alun perin 21.6.2019.

Yrityskaupan jälkeenkin toimitusjohtajana jatkanut Mikko Haapala ei jatka enää Profinin palveluksessa. Seuraava projekti löytynee lukitusalan yritys Rollock Oy:stä. – Olen siinä mukana sijoittajana, ja tarkoitus on, että tulen käyttämään jatkossa siihen enemmän aikaa, hän kertoo.

Kuva: Peura Pekka

Ruukin Paavolassa lapsuutensa ja nuoruutensa viettänyt Mikko Haapala, 39, on ollut monella tapaa ehtiväinen. Ennen kuin hän seitsemänvuotiaana aloitti peruskoulun Paavolassa, hän oli asunut Torniossa, Ivalossa, Lontoossa, Etiopiassa, Helsingissä ja Oulussa.

Aikuisiällä hän on ehtinyt jo avata pari tavarataloa sekä kuuden vuoden ajan omistaa, johtaa ja kehittää vuosi sitten ruotsalaisomistukseen siirtynyttä Profin Oy:tä.