Raahelainen Matti Tahkola, 24, ilmoitti Instagramissa lopettavansa kilpapyöräilyn. Kaksi 24 tunnin maastopyöräilyn Euroopan mestaruutta voittanut Tahkola kertoi päivityksessään, että syksyn edellisen EM-voiton jälkeen motivaatio on ollut hukassa.
– Tämän vuoden 24 tunnin EM-kisojen jälkeen asetin itselleni uusia tavoitteita sen toivossa, että uutta motivaatiota jatkaa kehittymistä löytyisi, mutta näin ei kuitenkaan ole käynyt. Päin vastoin. Ajatus tavoitteellisesta harjoittelusta ja pitkistä pyörälenkeistä aiheuttaa lähinnä pelkkää ahdistusta. Siispä olen tämän muutaman kuukauden päänsisäisen taistelun aikana päättänyt, että pyöräily saa nyt jäädä. Pidän taukoa niin pitkään kunnes tuntuu taas siltä, että kampien pyörittely tuntuisi mukavalta idealta, Tahkola kirjoittaa.
Hän myös kertoo päivityksessään, ettei tiedä tällä hetkellä, ajaako vielä joskus kilpaa.