
Kaleva Mediaan kuuluvan Kaleva365 Oy:n muutosneuvottelut ovat päättyneet. Niiden seurauksena medialiiketoiminnasta irtisanotaan enintään 49 työntekijää. Valtaosa irtisanomisista koskee jakelussa työskenteleviä henkilöitä.
Myös toimituksiin kohdistuu irtisanomisia.
Irtisanomisten lisäksi yhtiö tekee irtisanomisperusteisia tehtävänkuvan muutoksia. Ne koskevat enintään 9:ää työntekijää. Lisäksi enintään 11 työntekijää lomautetaan.
Toimitusjohtaja Juha Laakkosen mukaan henkilöstövähennysten ja muiden toimenpiteiden perusteena ovat medialiiketoimintaan jo pitkään vaikuttanut kuluttajakäyttäytymisen muutos ja kustannusten voimakas kasvu.
Yhtiö on lisäksi muuttamassa keväällä Kalevan painetun lehden sekä Raahen Seutu -lehden ilmestymispäiviä. Myös kaupunkilehti Raahelaisen ilmestymispäivä muuttuu.
Kalevan sunnuntain paperinen lehti jää pois ja sunnuntaisin julkaistaan digitaalinen näköislehti. Kalevan viikonvaihde uudistuu toukokuusta alkaen lauantain lehden yhteyteen tehtävällä uudella, taustoittavaan journalismiin painottuvalla viikonvaihdelukemistolla.
Kokonaisuudessaan muutokset ovat seurausta rajusti kohonneista painon ja jakelun kustannuksista, toimitusjohtaja Laakkonen kertoo.
Muutos koskee myös Kalevan jakaman Helsingin Sanomien jakelua. Sunnuntain Helsingin Sanomat jaetaan toukokuun alusta alkaen maanantaisin.