ARVIO Ellips. Raahesalissa perjantaina 22.11. Elisa ”Ellips” Tiilikainen, laulu, Sami Kuoppamäki, rummut, Juha Kanerva, basso ja sello, Tomi ”Varre” Vartiainen, kitara, Janne Puurtinen, koskettimet, Markus Pajakkala, puhaltimet ja lyömäsoittimet.
Haloo Helsinki -yhtyeen viettäessä taukoa sen laulaja Elisa Tiilikainen julkaisi huhtikuussa ensimmäisen sooloalbuminsa uudella artistinimellä Ellips. Yhden naisen hautajaiset lukeutuu eittämättä mielenkiintoisimpien suomenkielisten levyjen joukkoon vuosiin.
Vaikka osa yleisöstä saattoikin tulla kuuntelemaan perjantai-illan konserttiin mukavia Kolera-altaan tyylisiä radiohittejä, tuskin kukaan pettyi musiikillisesta runsaudensarvesta, joka valtoimenaan virtasi Raahesalin lavalta. Ellips esitti kotimaisista levyllä soittaneista huippumuusikoista koostuvan kiertuebändinsä kanssa albumin kokonaisuudessaan. Ainostaan Timo Kämäräinen oli vaihtunut Tomi ”Varre” Vartiaiseen. Olipa settilistaan valittu myös kolme yllättävää lainakappalettakin Saara Suvannolta, Hectorilta ja Jukka Kuoppamäeltä.
Levyä kuunnelleet saattoivat pohtia, kuinka muusikot selviävät pitkistä, paikoin progressiivisen polveilevista kappaleista itse konserttitilanteessa. Kompastelua ei muutamia, yksittäisiä ja elävään soittoon kuuluvia pikkumokia ja sovituksellisiin seikkoihin lukeutuvia kartanlukuvirheitä lukuun ottamatta kuultu lainkaan. Soitto svengasi ja lavalla oli selvästi hauskaa.
On aina mukavaa seurata, kuinka kokeneetkin soittajat innostuvat irrottelemaan paitsi instrumenteillaan, myös koko kehollaan. Äänenpaine oli alusta loppuun erittäin kova. Soundit kuitenkin muuttuivat paremmiksi loppua kohden, mutta toisaalta myös korvat alkoivat tottua – tosin ilman tulppia paine olisi ollut ainakin ensimmäisille penkkiriveille liikaa.
Ellipsin musiikissa kuuluvat perinne ja vaikutteet. Kappaleissa, niiden sovituksissa ja myös soundeissa on miellyttävää tuttuutta.
Levyn tuottaneen Matti Mikkolan kädenjälki on kenties aistittavissa Tehosekoitin- ja Saimaa-yhteyksistä, mutta yhtä lailla musiikista hohkaa 1970-luvun Queen, Bowie ja suomalainen populaarimusiikki Taiskasta Ultra Brahan. Ehkä jotain samankaltaisuutta on myös Litku Klemetin ja Tiilikaisen fraseeraamisessa ja melodialinjoissa, kenties yhdistävä tekijänä nimenomaan 70-luku.
Ellipsin laulut eivät kuitenkaan noudata perinteisiä hittikaavoja. Vaikka sovitukset ovat tiukkoja, tilaa jätettiin perjantaina lisäksi improvisoinnille ja sooloilulle.
Perjantai-iltana Raahesalin lavalla loisti myös yksi tähti. Elisa Tiilikaisen karisma on kypsynyt kokemuksen ja iän myötä. 29-vuotiaana hän laulaa sekä levyllä että lavalla erinomaisesti.
Muusikkona hän on suvereeni, minkä todistaa hänen musiikillisen tarkkuutensa ohella hallittu itsevarmuus. Ellipsin showssa oli mukana lisäksi draamallisia elementtejä. Osa etenkin vanhemmista kuulijoista saattoi niitä vierastaa, samoin yleisön seisottamista. Mutta viimeistään ensimmäisenä encorena kuultu Kuoppamäen Kultaa taikka kunniaa sai myös progressiivista revittelyä kaihtavalle hymyn nousemaan korviin.
Arvio
Elisa Tiilikainen on paitsi lahjakas ja taitava esiintyjä, myös harvinaislaatuisen karismaattinen.
Bändin jokainen jäsen kuuluu Suomen eturivin muusikoihin. Jokainen heistä eli kappaleiden mukana myös kehollansa.
Esitetyt laulut olivat vahvoja melodisesti, rytmillisesti, harmonisesti ja sovituksellisesti.
Tekniikan toimiessa popparit pystyivät rentoutumaan ja heittäytymään.
