Kun aikoinaan asetuimme ukon kanssa saman katon alle, oli molemmilla takanaan jo vuosia itsenäistä elämää. Kummaltakin löytyi muun muassa pari pikkukattilaa. Perheen kasvaessa ne osoittautuivat liian pieniksi, mutta ei tullut mieleenkään hyvien teräskattiloiden hävittäminen. Kirppareita ei siihen maailmanaikaan ollut. Niinpä kattilat majailivat kaapin perillä ja seurasivat muutoissa.

Kun omat lapset suuntasivat siivilleen, pidin huolen, että pikkukattiloita lähti mukaan opiskelijakämppään. Olin hyvilläni kaapista vapautuvasta tilasta, mutta ilo oli lyhytaikainen. Kun jäimme ukon kanssa kaksistamme, huomasin, että pikkukattiloille olisi taas käyttöä. Ei muuta kun semmoisia ostamaan, kun en kehdannut mennä niitä opiskelijoiltakaan ulosmittaamaan. Lyhytnäköisyydestä annoin itselleni parit puhuttelut.