Mettalanmäen kauppakirjan ja rasitesopimuksen allekirjoittaminen peruttiin. Tiistaina puolenpäivän aikaan Raahessa Raatihuoneella piti allekirjoittaa Kauppakeskus Raahen Porttia koskevat sopimukset.
Kauppakeskuksen puolelta paikalla olisivat olleet yrittäjät Veli-Matti Välikangas ja Jukka Vitikka sekä kaupunginjohtaja Ari Nurkkalan johdolla kaupungin edustajat.
Kaupunginjohtaja Nurkkalan mukaan allekirjoitustilaisuuden siirtämiseen ei liity sen suurempaa dramatiikkaa.
– Asiassa tapahtui kaupungin puolesta hallintovirhe. Hallintosäännön mukaisen euromääräisen rajan mukaan asia kuuluu kaupunginvaltuuston päätettäväksi, ei kaupunginhallituksen. Summa on 450 000 euroa, kun raja, jossa kaupunginhallitus voi päättää, on 300 000 euroa, Nurkkala selventää.