Perinteistä Raahen taiteiden yötä vietettiin perjantaina vuodenaikaan todella lämpimässä säässä. Tapahtumapaikkoja oli perinteiseen tapaan useita. Tarjolla oli muun muassa tanssia Galleria Myötätuulessa, runonlausuntaa kirjastolla ja yhteislaulua Praatissa.
FAKTA
Taiteiden yö
Raahen ensimmäinen taiteiden yö järjestettiin perjantaina 27. elokuuta vuonna 1993.
Kirjaston kävijälaskuri nakutti silloin illan aikana 5 000 käyntiä.
Päävieraana oli Jukka Virtanen, joka esiintyi Raahen kirjastolla.
Tapahtuma järjestettiin jälleen seuraavana syksynä ja sen jälkeen siitä on tullut perinne.