Luonto ja kirjoittajalle tutut maisemat ovat ominaista nyt jo viidennen satukirjansa julkaisseelle pyhäjokiselle Leena Pyhäluodolle. Saunatonttu Uula-Santeri seikkaili Pyhäluodon tädin mökkimaisemissa Inari-järven rannalla, Alma ja ystävät liittyvät mökkimaisemaan, hiirikirjat Pyhäjoen ohella Berliiniin sekä esikoisteos Auringonsädelapsi-runokirja mummolaan.
– Nytkään en laita satuhahmojani sellaiseen paikkaan, jota en tunne. Kaikissa paikoissa olen käynyt ja tiedän, että paikat ovat olemassa. Kun itse tiedät miljöön, mihin tarinasi asetat, se auttaa kirjoittamisessa ainakin minua itseäni, Pyhäluoto perustelee.
Tittamaare, Rontti ja Naavatukka -satukirja vie lapsuusmaisemaan Rovaniemen Mäntyvaaraan, jossa lähellä asunut Pyhäluoto on lapsena kulkenut. Metsäisen rinteen puolivälissä sijaitseva Karhukiveksi kutsuttu valtavan iso kivikin on kirjassa mukana.
Karhukivi oli lapsille merkkinä siitä, että sen kauemmaksi ei saanut mennä. Metsä oli sankka ja eikä silloin tiennyt mitä sieltä vastaan tulee. Maisema on muuttunut ja alueelle tullut asutusta.
– Siitähän on nyt aikaa 60 vuotta. Karhukivi on siellä edelleen, mutta jostakin syystä se ei ole niin iso kuin se silloin lapsuudessa oli. Silloin se oli niin iso, että sen päälle ei lapsi päässyt ilman aikuisen apua, Pyhäluoto muistelee.
– Luonto on aina jollakin tavalla läsnä, kirjoitin minä mitä vaan. Voihan sen sanoa, että olen luontoihminen. Tykkään oikeastaan myös kaikista vuodenajoista.
Kuten kaikki Pyhäluodon satukirjat, tuoreinkin satu on niitä tarinoita, joita hän on kertonut lastenlapsilleen ja jotka hän on sitten kirjoittanut ylös.
– Uuden kirjan jatko-osaa kukaan lastenlapsista ei vielä ole kuullut, Pyhäluoto paljastaa.
Uuden kirjan tarina lähti liikkeelle pikkutytöstä nimeltä Tittamaare. Sitten tarinaan tuli Rontti-sammakko ja viimeksi tarinaan ilmestyi noita-akka Naavatukka. Pyhäluoto vakuuttaa, että kysymyksessä ei ole paha noita, joten satua voi lukea ihan pienillekin lapsille.
Pyhäluoto oli jo aiemmin päättänyt, ettei hän enää ryhdy kirjoittamaan kirjaa, koska markkinointi ja myynti on kovaa työtä. Niitä on myynnissä kirjoittajan lisäksi Pyhäjoen kirjastolla.
– Kun Tittamaare-satu oli tallessa, ajattelin, että tehdään vielä kirja. Sitten Juulia Lahnaoja suostui tekemään kirjaan kuvat. Juulia on myös taittanut kirjan.
Jatkosta ei koskaan tiedä, miettii Pyhäluoto. Hiirikirjoista tykättiin, ja ne aina joskus putkahtavat mieleen. Voihan se olla saunatonttukin, koska mökkituvan saunassa sellainen asuu.
– Eihän sitä tiedä, jos Inarin saunatonttu ja meidän saunatonttu, jotka ovat kaukaisia sukulaisia toisilleen, joskus kohtaisivat.
Lapin Kirjallisuusseuran kirjoittajakurssille Pyhäluoto on osallistunut jo kahdeksan kertaa. Yleensä alan ammattilaisten vetämä kurssi järjestetään kesäkuun ensimmäisellä täydellä viikolla Sodankylässä.
– Meistä moni on jäänyt koukkuun. Meistä on tullut ystäviä, joita ei näe muualla kuin kurssilla. Kurssit ovat todella tehokkaita. Suosittelen, jos on kirjoittamisesta kiinnostunut.
Leena Pyhäluoto
Asuu Pyhäjoella, kotoisin Rovaniemeltä.
Julkaissut omakustanteena yhden runokirjan ja viisi satukirjaa, osallistunut moniin kokoelmiin ja antologioihin.
Möllärimestarin palkinto tuli Hiirisisarukset kirjasta vuonna 2016. Leena Pyhäluoto sijoittui lasten- ja nuortenkirjojen sarjassa kolmanneksi.
Uusin teos, Pyhäluodon lapsuuden maisemiin Rovaniemen Mäntyvaaran sijoittuva Tittamaare, Rontti ja Naavatukka, on jo viides satukirja.
Sadut syntyvät lastenlapsille kerrottujen tarinoiden pohjalta.
Suurin inspiraation lähde on luonto.