Mainos: Jakajaksi Kaleva Mediaan kesän ajalle - tutustu ja hae tästä

Tilaajille

Ke­sä­ai­ka vai tal­viai­ka, kumpi onkaan oikea aika?

Euroopan komissio esitti 12.9.2018, että kellojen siirtelystä luovutaan vuonna 2019. Aikataulu on sittemmin venynyt ja näillä näkymin vuodenajoittaisesta kellonajan siirrosta luovuttaisiin aikaisintaan vuonna 2021.

Alustavien selvitysten mukaan valtioneuvoston mukaan meille sopisi parhaiten talviaika, sillä sitä puoltavat kansanterveydelliset syyt. Pysyvässä talviajassa illat olisivat nykyistä hämärämpiä maaliskuun lopulta lokakuun lopulle, mikä ehkäisisi unirytmin ja unen häiriöitä. Pysyvää talviaikaa voidaan pitää parempana myös arvopaperimarkkinoiden toimivuuden kannalta, sillä mahdollisimman pieni aikaero muun Euroopan kanssa edistäisi liikesuhteiden hoitamista.

Pysyvällä kesäajalla puolestaan katsottaisiin olevan myönteinen vaikutus liikenneturvallisuuteen ja ilta-aikaan ajoittuvan liikunnan harrastamiseen.

Lue Digiä _vain 1 €/kk_

Tilauksella pääset lukemaan rajoituksetta tämän ja muita kiinnostavia artikkeleita

Kaikki sisällöt verkossa ja sovelluksessa Näköislehdet ke ja pe sekä arkisto Kuvagalleriat ja videot Uutiset sähköpostiisi ke ja pe