Pyhäjoen kunnan vuoden 2021 tilinpäätös on lähes 2,3 miljoonaa euroa ylijäämäinen.
– Tulos on hyvä, kunnanjohtaja Matti Soronen sanoo.
Hyvään taloudelliseen tulokseen vaikuttivat muun muassa verotulojen kasvu kaikissa verolajeissa. Hurjin, peräti 50,4 prosentin kasvu tapahtui kiinteistöverotuloissa. Ne nousivat edellisvuoden noin 1,6 miljoonasta eurosta noin 2,4 miljoonaan euroon.
Sorosen mukaan viime vuoden kiinteistöverotuloista karkeasti ottaen puolet eli 1,2 miljoonaa euroa tuli tuulivoimaloista. Neljännes eli noin 600 000 euroa tuli Hanhikivenniemen ydinvoimalaitosalueelta ja loput oli muuta, niin sanottua normaalia kiinteistöverotuloa.