Susikoira Roi -elokuvan nimiroolia näyttelevät kaksi eri koiraa, Tipi Kuopiosta ja Hulda Mäntsälästä. Koirakouluttaja Harri Kataisen mukaan koirat ovat tulleet hyvin toimeen toistensa kanssa, vaikka ovatkin eri perheistä eri puolelta Suomea. Kolmikosta onkin muodostunut eräänlainen uusioperhe ja he ovat jopa nukkuneet yhdessä vieretysten. Koirat ovatkin hyvin kiintyneitä Kataiseen. Koirien omissa perheissä ei ole lapsia, mutta kuvauksissa koirat ovat viihtyneet nuorten näyttelijöiden kanssa.
Kuvaaminen koirien kanssa ei aina ole ihan mutkatonta.
– Työn täyteistä on ollut, Katainen toteaa tyhjentävästi.