Ko­lum­ni: Huuman nousu ja tuho

-

Uuden asian aloittamiseen liittyy useimmiten alkuinnostuksen tuoma huuma ja sitä seuraava kuherruskuukausi.

Oli kysymyksessä vaikka harrastus tai opiskelu, niin alussa asia tuntuu jotenkin helpolta ja soljuvalta. Silloin flow-tila on ihan hyppysissä ja asia tuntuu sillä hetkellä juuri siltä oikealta.

On monia polkuja uuden asian pariin ja vielä pari loikkaa asiaan ihastumiseen. Joskus asiaan törmää ihan sattumalta, se tulee puskista eteen ja vie kerralla mennessään

Joskus taas asiaan hurahtaminen edellyttää pitkää ja harrasta perehtymistä ja tarkastelua monelta kantilta ennen kuin sen sisin paljastaa ihanuutensa.

Toisinaan jokin vanha asia tai harrastus palaa eteen ja saa vanhan ihastuksen tunteen herahtamaan uudelleen mielihyväkeskukseen, kun taas toisinaan jokin asia näyttää hyvin arkiselta ja keskinkertaiselta eikä herätä suurempia tunteita, vaikka kuinka yrittäisi löytää siitä tarttumapintaa, josta ponnistaa flow-kiitoon.

Joskus kaveri voi toimia puhemiehenä ja yrittää saada ihastumaan johonkin asiaan. Toisinaan tässä onnistutaan ja toisinaan ei.

Yleensä ollessaan täysin uuden asian lumoissa, siitä haluaa kertoa ja jakaa kaikille ja ihmettelee, miksi toinen ei voi nähdä asiaa samalla tavalla.

Ihastus ja kuherruskuukausi eivät kestä kovinkaan kauan. Eräänä päivänä huomaa, ettei asia herätä enää kovinkaan suurta innostusta. Harrastus tai asia tuntuu työläältä ja ensimmäisen kerran mieleen hiipii ajatus: - mitä järkeä tässä oikein on? Seuraavaksi mieli alkaa kehitellä tekosyitä, miksei tuo asia tai harrastus ollutkaan mun juttu ja jokin toinen juttu onkin mun juttu. Ja kun tuo toinen juttu löytyy, niin uutuuden viehätyksessä vannotaan sen nimiin, kunnes arki koittaa myös tuolle asialle.

Tässä meidän ovela halu-mielemme tekeekin meille tepposen ja vie meitä kuin pässiä narussa. Juuri silloin kun tuo äsken ihastuttanut harrastus tai asia alkaakin tuntua puurtamiselta, pitääkin jaksaa puurtaa. On tullut eteen se vaihe, jolloin pitää tehdä töitä asian eteen. Ikään kuin alkuhuuman tarjoama starttiraha loppuu ja täytyy saada kaivo tuottamaan omaa vettä. Ja aina jossakin vaiheessa myös puurtaminen saavuttaa flow-tilan ja ihastuksen, ikään kuin muistutuksena, että kyllä se sama ihanuus on siellä jossakin tallessa.

Nykymaailma ei anna arvoa tälle puurtamisvaiheelle. Meille tuputetaan ajattelutapaa, että voimme saada mitä haluamme ja meillä on oikeus vaihtaa toiseen, kun siltä tuntuu. Silloin vaihdamme asiaa kuin sukkaa ja emme koskaan saavuta tyytyväisyyden tunnetta, joka on paljon tyydyttävämpää kuin alkuhuuman hekuma. Onhan se paljon mahtavampi tunne huomata, että työ tuottaa tulosta kuin se, että alkuhuuma väreilee koko kehossa. Vai onko sittenkään?

Veli-Matti Mathlin