Kolumni

Kolumni: Kauppakeskuksen kuppilassa

-
Kuva: Arkisto

Harvoin käyn itse kauppakeskuksissa, mutta vieraillessani paikkakunnalla, jossa sellainen on, ja jos aikaa on, tunnustan kyllä osallistuvani moiseen arveluttavaan manooveriin.

Alkuviikon yhdistetty työ- ja lomapätkä ohjautui pääkaupunkiseudulle. Sieltä oli näppärä jalkautua, ei suinkaan uuteen avattuun Triplaan, vaan Suomen parhaaksi äänestettyyn Selloon Espoossa. Tottakai tarkkailin, mikä siitä tekee parhaan.

No, kauppojahan siellä oli silmän kantamattomiin, kaikki, mitä ihminen tarvitsee, löytyi sieltä. Kaikki asiakkaat eivät suinkaan olleet ostosmielessä reissun päällä. Kahvikupposella pysäköidessämme oli oiva paikka tarkkailla ihmisprofiileja, jotka todennäköisesti nauttivat kauppakeskuselämästä.

Viereinen pöytämme koostui miesporukasta, joka oli nähtävästi suuntautunut monelle elämänalueelle. Lippalakki päässä tulivat käsitellyiksi niin politiikka, metsästys, ajokoirat, kunkin emännät kuin muutkin elämänläheiset asiat.

Toisessa pöydässä kaksi naisihmistä, olivat trenditietoisia. Nuorilla naisilla oli kynsissään kirjoneulesukka -kudelma. Ilmiselvästi vaikeahko malli, ainakin toisella heistä. Puheeseen ei paljoa riittänyt aikaa. Kolmas läheinen pöytä oli valloitettu ulkosuomalaisen naisen ja suomalaisen miehen pariterapialle. Kauimmaiset pöydät täyttyivät tavallisten suomalaisten ja ulkomaalaisten perheiden puheenporinasta, päiväkahvista ja suolapalasta. Lastenrattaille oli reilusti tilaa. Liikuntarajoitteiset saivat myös tilaa liikkua.

Lapsiperheitä oli yleensäkin paljon liikkeellä, lapsilla oli tilaa liikkua käytävillä.

Päivittäisestä fitness-liikunnastaan huolehtivia kuljeskeli kauppakeskuksessa myös runsaasti johtuen liikuntakeskuksen sijainnista.

Kaikki elämänalat olivat siis edustettuina joko asiakkaina ostoksilla, kuluttamassa aikaa tai muuten vain katselemassa, mitä elämälle kuuluu.

Yksi kauppa paljasti senkin, että myös Oulun suunnalta oli isoäänisiä asiakkaita liikkeellä. Äiti oli nähtävästi maksajan paikalla.

- Aijokko nää ostaa tämän pipon, tämän keltasen?

Tuli tuttu tunne.

Sello on kuuluisa jätteenlajittelustaan. Tätä näyttävät tukevan asiakkaiden käyttäytymisnormit. Tämän saatoin itse todistaa omin silmin.

Käytävillä oli värien mukaan lajitteluastiat, arviolta metrin korkuiset. Eräs hyvin pukeutunut herrasmies, salkku kädessä, mennessään bussiterminaalin, otti, nosti puvuntakin hihansa ja järjesteli paperipussit, karkkipussit, kahvitölkit ja muut ”väärin” lajitellut roskat oikeisiin roskapönttöihin. Ilmastoteko, minkä jälkeen en olisi halunnut kätellä tätä miestä. Eikä varmaan moni muukaan.

Inkeri Kerola