Kolumni

Kolumni: Kertokaa siitä, miten noloja olette

-
Kuva: Annika Ollanketo

Kaikki tietävät sen tunteen, kun illalla sängyssä unta odottaessa mieleen muistuvat ne kaikista häpeällisimmät tilanteet vuosien takaa, joiden ansiosta tekee mieli vaikeroida, kiemurrella ja hautautua tyynyynsä.

Aikaisemmin tuo tunne oli tuttu, minua hävetti paljon ja useasti. Hävetti yrittää ehtiä lähtevään bussiin säntäilemällä juoksujalkain kaupungilla, soittaa virallisia puheluita, horjua ja liukastella talvella jäisellä kadulla, puhua tuntemattomille, kävellä julkisella paikalla aamuiset hammastahnan jämät pitkin leukaa tai joutua kiusalliseen tilanteeseen, jossa ei keksinyt puhuttavaa jonkun kanssa. Hävetti vain hävetä niin paljon.

Tänä kesänä minua on hävettänyt vähemmän. Työkokeilussa Raahen Seudussa huomasin nopeasti, miten jouduin heti häpeän aiheideni ympäröimiksi. Esimerkiksi gallupin teko kaupungilla jännitti, sillä se vaati taidon lähestyä tuntemattomia. Ensiksi tuttu tunne nousi pintaan, entä jos häiritsen tai mokaan jotenkin?

Ja niinhän siinä kävikin, välillä sekoilin sanoissani ja välillä lähestymiset torjuttiin. Monesti kuitenkin itse lähestymisen kohde oli enemmän hämillään yhtäkkisestä tilanteesta. Tällöin huomasin, miten tarpeeton häpeäni oli. Tilanteita sattui joka tapauksessa ja lopulta tilanteessa nolostunut saattoi jopa olla joku muu kuin minä.

Pelko itsensä nolaamisesta elää lähes kaikkien takaraivossa, toisille se huutaa kovempaa ja saa karttamaan mahdollisia häpeällisiä tilanteita. Joillekin häpeä on haaste, mikä saa heidät syöksymään näitä tilanteita kohti, samalla opetellen pääsemään irti rajoittavasta tunteesta.

Häpeän kokeminen on osa ihmisyyttä, tunne muiden joukossa. Se suojaa jokaisen syvintä ja herkintä minuutta. Häpeä saa meidät toivomaan olevamme hyväksyttyjä yhteisöön. Se saa meidät harkitsemaan tekojamme jo ennalta, jolloin voimme esimerkiksi vältellä toisten satuttamista. Kokemukset maailmasta, jossa kaikki nolaavat välillä itsensä tuo välinpitämättömyyttä ja suhteellisuudentajua elämään. Ei enää jaksakaan hävetä niin paljoa.

Neuvonkin kailottamaan häpeästä ja noloista tilanteistanne muille. Mässäilkää ja kuvailkaa, miltä tuntuu punastua ja änkyttää hermostuneena. Sillä on etuja kertojalle, että kuulijoille.

Minä saan esimerkiksi tässä itsetietoisesti häivytettyä häpeääni vääntämällä virallisten puheluiden -kammostani itseironisen tarinan, vaikka todellisuudessa itse tilanteessa tunne saattoi olla vakavaakin vakavampi ja sai kirjoittamaan ylös vuorosanat puhelua varten. Te muut häpeilijät taas saatte helpottavan kokemuksen siitä, että ette nolostele tällä pallolla yksin.