Kolumni

Kolumni: Pallo jalasa Rantajatseilla

-
Kuva: Annika Ollanketo

Kerran poikasena kuulin onnikasa, ku yks kolokon näkönen setä sano, että hän ei kyllä ennää ikinä lähe sinne Pelsolle lampaita kuokkimaan. Että ei ennää koskaan pallua jalakaan. Ihimettelin, että mitä pallua ja otin selevää.

Ennen vanahaan Ameriikasa pistettiin konnille pallo jalakaan vankilasa. Taitavat pistää vieläki, en tiijä. Elviski laulo Polkkasallaatti-Anniesta, jonka äiti huhki semmosesa ketjujengisä sikäläisellä Pelsolla.

Yhtenä päivänä täsä muuan viikko sitten hokasin, että mullahan on itelläki pallo jalasa. Ja sulla. Meillä kaikilla on pallo jalasa. Joo, me kaikki heilutaan täsä samasa ketjujengisä. Näin se vaan on, vaikka sitä ei heti tuu aatelleeksi, ku tää pallo on meleko iso ja kettinki on näkymätön.

Mutta kyllä täsä kettinki on. Pittää nimittäin käyttää kauhiasti voimaa, että tästä pallosta pääsee irti ees sekunniksi. Pelekällä lihasvoimalla tätä pallua ei kerta kaikkijjaan pysty karistaan jalasta pysyvästi. Avaruusraketilla tästä pääsee irti.

Maapallohan se meiän kaikkien jalasa on ja painovoima on se kettinki. Tämä Tellus on kasvanu meiän kaikkien jalakapohojiin kiinni, niinku oma ruumiinosa. Ja tästä päästään siihen ideaan, että kun me sotketaan ja saastutettaan Maata, me sotketaan ja saastutettaan samalla ihtiä. Näin se on nähtävä. Meillä kaikilla, joilla on tämä sama pallo jalasa, on sama vastuu ihtestä ja samalla kaikista.

Maapallo soi pitkälti niinku me vihellettään. Ja soimisesta päästäänki mussiikkiin ja Rantajatseille. Männä kesänä artistit ja kelit helli sävelkorvaa.

Ylva Haru onnistu profetoimaan omalla maalla. Raahen tyttö on saavuttanu jo palijo ja saavuttaa lissääki ku jatkaa sammaan malliin. Hän laulaa pienesti issoista asioista niin, että kuulija tojella hilijentyy ja herkistyy. Litku Klemetti taas pisti haiseen kieli poskesa sillä lailla, että vanahan rokkanrollimiehen varpaat twistas itekseen. On hienua, että sillon tällön löytyy tämmöstä uutta – kuplivvaa, pärskyvvää ja tuoretta, joka samalla näyttää juuresa.

Rantajatseista pystyy nauttimmaan monella tavalla. Etukatsomosa mahtuu tanssiin, tuolirivveillä voi istua, keskittyä ja upota mussiikin vietäväksi. Takakatsomosa voi ravintelin ulukoilimapöytien ääresä porista tuttujen ja tuntemattomien kansa.

Monella muullaki paikkakuntalaisella on varmasti sama homma ku mulla, että jatseilla näkkee vanahoja kavereita, jokka on muuttanu muualle ja käyvät Raahesa kerran kesäsä – jatseilla. Aika on vieriny jo niin, että mää huomasin juttelevani miesten kansa, jokka asu samasa korttelisa pikkupoikina – viiskytä vuotta sitte.