Ko­lum­ni: Ris­ti­rii­tai­nen kissa

-

Lapsuudestani asti minun kotonani on ollut kissa tai pari. Ei siksi, että olisin itse välttämättä halunnut tai hankkinut niitä, mutta silti niitä on ollut tahtomattakin. Lapsuuden maalaisympäristöönkuului aina kissoja, jotka eivät olleet pelkkiä lemmikkejä, vaan myös toimittivat tärkeää roolia hiiri- ja myyräkantojen kurissa pitäjinä. Lapsuudessani ei kissoja steriloitu vaan ne lisääntyivät melko vapaasti ja ylimääräiset pennut lähetettiin Ameriikkaan. Kissapopulaation runsastumista rajoitti myös Malmitie, joka otti säännöllisesti omansa.

Kissoihin minulla on kaksinainen suhtautuminen. Kehräävät ja söpöt karvaläjät lumpsauttelevine silmineen kieltämättä saa mielen rentoutumaan ja sykkeen laskemaan, mutta yhtä nopeasti syke nousee ja raivonpuna nousee naamalle, kun löytää syödyn linnun siivet nurmikolta tai myyrän mahalaukun paljaan jalan ja terassilaudoituksen välistä.

Eräänä keväänä innostuin laittamaan linnunpönttöjä linnuille, mutta siinä vaiheessa kun linnut päivystivät pöntön ala- tai yläpuolella kuoriutuvia poikasia, kaduin päätöstäni ja syksyllä hävitin kaikki linnunpöntöt. Tajusin, että olin rakentanut ruokinta-automaatin kissoille.

Muutama vuosi sitten kävi niin, että kaikki kolme kissaani poistuivat keskuudestani saman vuoden aikana. Yksi liftasi Malmitiellä Ameriikkaan menevän auton kyytiin, toinen päätti kokeilla villikissan elämää ilvesten seurassa ja kolmas kuoli vanhuuden heikkouteen saunanlauteitten alle. Seuraava kesä oli kesä ilman kissoja. Olin jokseenkin huojentunut, mutta sitten alkoi myyrien hyökkäys. Pihalle ilmestyi myyränreikiä ja -kekoja ja jalka nyrjähti pinnan alla kulkevien tunneleiden läpi. Kellarista löytyi useita kuolleita myyriä, jotka olivat jollakin konstilla päässeet sinne perunoiden huumaava tuoksu sieraimissaan, mutta pois ne eivät sieltä enää osanneetkaan lyllertää. Pihapensaiden ja omenapuiden juuret olivat myös huolellisesti syötyjä. Tämän jälkeen parin kissanpennun hankkiminen ei enää tuntunutkaan hullummalta idealta.

Silti en pidä itseäni kissaihmisenä vaan puutarhurilta, joka suojelee kasvejaan. Kissoille ei tunnetusti pysty opettamaan temppuja kuten koirille. Jos pystyisi, opettaisin niiden olemaan pyytämättä lintuja. Mutta kissahan ei lotkauta korviaankaan tempuille. Ne ovat joko niin älykkäitä tai tyhmiä, ettei temput oikein uppoa heihin. Koiriin verrattuna kissat ovat huolettomampia. Ne kulkevat omia polkujaan eikä niitä tarvitse houkutella takaisin kotiin. Sanotaankin, että kissa valitsee ihmiset eikä ihminen kissaa. Ihmiset ovat kissan palvelijoita, jotka tarjoavat sille kodin ja ruuan.

Omalta kohdaltani en usko, että kissat ovat valinneet minua, mutta itse en niitä ainakaan ole valinnut. Paitsi tuon myyräepisodin jälkeen.