Vihreiden puheenjohtajan tehtävät uupumuksen takia jättänyt Touko Aalto on saanut sekä kiitosta, että kaunaa niskaansa. Kun uutista hänen erostaan jaettiin somekanavilla, kommentointi oli kannustavaa, mutta samalla viuhui tavattomasti ilkeitä sivalluksia. Sairasta. Mikä ihmisiä vaivaa?
Kuinka helppoa maassa makaavaa onkaan potkia? Jos hän olisi sairastunut syöpään, olisi toivotettu voimia, ja myötätuntoa olisi satanut eritavalla kuin nyt.
Masennus, uupumus ja muut mielenterveyden ongelmat eivät edelleenkään ole samalla viivalla muiden sairauksien kanssa. Vaikka monet julkisuuden henkilöt ja vaikuttajat ovat antaneet oman kasvonsa näille sairauksille, ei leimaaminen ja mielenterveysongelmien vähättely ole ainakaan somekanavilla vähentynyt. Suhtautumiseen kaivataankin enemmän armollisuutta. Tietokaan ei olisi pahitteeksi.
Tulosvastuullisuuden ja kustannustehokkuuden korostaminen, toisiaan seuraavat yt-neuvottelut ja jatkuva muutos rasittavat työelämässä olevia. Lisäksi niillä, joilla työ on enemmän kuin vain elannon hankkimista, on suurempi vaara väsyä ja kuluttaa voimat loppuun. Suomen ongelma on, että nuoretkin ihmiset uupuvat kesken työuran.
Monet sairaudet altistavat uupumukselle. Itse tajusin henkisten voimien olevan vähissä vasta, kun mikään ei sujunut entiseen malliin. Kadotin myös ilon ja innon. Olin sairastunut nivelreumaan ja fibromyalgiaan. Molempia sairauksia hoidettiin, mutta voimat eivät riittäneet siitäkään huolimatta. Fysiikkakin heikkeni nopeasti.
Onneksi sain apua ja osatyökyvyttömyyspäätöksen. Olen paljon paremmassa voinnissa, kun teen osa-aikaista työviikkoa.
Oma sopeutuminen vajaatyökykyisyyteeni on kuitenkin vielä kesken. Vaatii nöyryyttä tunnustaa, että ei kykene enää samaan kuin terveenä ja nuorempana. Opettelen puhuttelemaan itseäni lempeämmin. Mielestäni muita kohtaan sen jo osaan.
Tiedän, että työtaakan keventäminen ei valitettavasti kaikilta onnistu. Resurssit on viety minimiin ja sen alle. Sairauslomalle ei pääse, jos on "vain" väsynyt ja nukkuu huonosti. Unettomuus ja väsymys ovat kuitenkin jo vakavia oireita.
Olenkin onnellisessa asemassa, kun sain mahdollisuuden keventää tahtia ilman, että koko elämäni ja talouteni romuttuisi. Jos olisin uhmalla ja sisulla jatkanut täydellä työajalla, olisin varmaan pitkällä sairaslomalla uupumuksen ja sairauksieni takia tai sitten eläkeputkessa.
Nyt saan kirjoittaa ihmisten tarinoita ja uutisia lehteen, mutta potkimista en aio enää sietää. En itseni enkä muiden.