Suomessakin yhteiskunnallinen eriarvoisuus on kasvanut jopa pelottavan paljon. Siihen eivät vaikuta ainoastaan tulo- ja varallisuuserot, vaan esimerkiksi terveys ja koulutus. Näihin kaikkiin pitäisi pystyä vaikuttamaan eriarvoisuuden poistamiseksi.
On selvää, että politiikalla vaikutetaan joko eriarvoisuuden lisääntymiseen tai vähentämiseen. Näin ollen yhteiskunnallista keskustelua on tärkeä käydä. Sekä valtakunnan että paikallistasolla tehtäviin päätöksiin tulee kytkeä samanarvoisuuden kasvattaminen, toisaalta tasapuolisuus. Yhtenä keinona on esimerkiksi veropolitiikka.
Työttömyys johtaa usein köyhyyteen ja syrjäytymiseen. Samoin sairastuminen voi olla kytköksissä näihin kaikkiin. Tämän vuoksi on tärkeää, että ihmisen turvaverkot ovat kunnossa sekä omassa lähipiirissä että yhteiskunnallisissa verkoissa.