Ko­lum­ni: Vaa­te­kom­mel­luk­sia

-
Kuva: Kari Raappana

Olen pitkänä ja paksuna ihmisenä aina inhonnut vaatteiden ostamista, eritoten sovittamista ahtaassa pienessä kopissa.

Raahen kävelykadulla oli aikoinaan joku naisten pieni vaatekauppa, missä oli kivoja vaatteita.

Piti saada siistit housut, ja meninpä sieltä hankkimaan. Ensimmäiset housut eivät mahtuneet kunnolla edes lantiosta ylös. Kiukku valtasi minut, ja päätin, että seuraavat housut runnon vaikka väkisin ylleni.

Niin teinkin. Aloin vetää edessä olevaa vetskaria ja kas, se juuttui puoliväliin. En saanut sitä sen vertaa auki, että olisin saanut housut pois jalasta. Ei auttanut muu kuin pyytää myyjä apuun. Hän ei saanut vetoketjua auki ja pyysi toisen myyjän siihen avuksi. He ähersivät yhdessä. Ei auennut. Heidän piti hakea pienet sakset ja ratkoa vetoketju auki. Kauppaan ehti jo sinä aikana tulla monta asiakasta ja he seurasivat tapahtumaa kiinnostuneina.

Jätin housujen oston. Muutamaa kuukautta myöhemmin löysin tarpeeksi isot farkut tavaratalon miesten osastolta. Niissä oli mukava lyllertää. Ne tahtoivat vain koko ajan valua alas vyötäröltä, ja koin vyön pitämisen hankalaksi. Eräänä talvi-iltana kävelin kotiin kirjastosta kauppakassit kädessä. Juuri ennen Ouluntien ylitystä housut alkoivat taas valua. Panin kaikessa rauhassa kassit maahan nostaakseni niitä. Se oli liian myöhäistä. Huomasin seisovani siinä housut kintuissa. Ohiajavat autoilijat silmäilivät ihmeissään.

Ja sukkahousuista puhuen: ne ovat olleet aina väärää kokoa ja aina rikki. Vanhassa työpaikassani Maanpuolustuskorkeakoulussa pidettiin usein päiväjuhlia. Ne liittyivät vuosipäiviin ja kurssivalmistujaisiin ja niin edelleen.

Kerran taas oli päiväjuhla alkamassa klo 14, ja paremmat vaatteet olivat kaapissa odottamassa. Kävin vaihtamassa ne äkkiä päälleni ja sitten huomasin: mustissa sukkahousuissani oli valtava saumapako toisessa jalassa. Varasukkiksia ei ollut, ja juhla oli alkamassa. Juoksin äkkiä talon graafikon Marjon työhuoneeseen. Hän otti mustan leveän tussin ja värjäsi koko jalkani nilkasta reiteen ulkoreunasta. Simsalabim! Saumapaosta ei jälkeäkään. Harmi vain että tussi oli vedenkestävää.

Raahen kirjastossa sattui nolo tilanne. Olin asiakaspalvelussa, ja kävin välillä vessassa. Tunnollinen kunnan työntekijähän käy mahdollisimman nopeasti työaikana vessassa. En käyntiini monta minuuttia tarvinnut. Kävelin sieltä ylväänä kohden neuvontaa, ja kohta juoksi työkaverini Kaija perään. Hameeni oli jäänyt ylös pikkuhousujen väliin. Moni asiakas ehti ihailla ruskeita sloggejani siinä kävellessäni…

Eija Huusari