Mainos: Tutustu Raahen Seutu Digiin eurolla kuukausi - tilaa tästä

Pääkirjoitus
Tilaajille

Koronan seu­rauk­set näkyvät lasten arjessa

Leikki-ikäinen tarvitsee ennen kaikkea tekemistä vanhempiensa ja kavereiden kanssa, ei ruutuaikaa.

Suomalaisten leikki-ikäisten eli 2–6-vuotiaiden lasten ruutuaika lisääntyi koronavuosina ja jäi etenkin viikonloppuisin korkealle tasolle myös koronasulkujen päätyttyä. Maailman terveysjärjestön (WHO) ruutuaikasuosituksessa todetaan, että lapsen ei pitäisi viettää ruudun ääressä yli tuntia päivässä. Jyväskylän yliopiston kyselytutkimuksen mukaan suosituksessa pysyy kaksi viidestä leikki-ikäisestä suomalaislapsesta.

Iso liuta tutkimuksia on osoittanut, että ruudun ääreen jämähtäminen liian pitkiksi ajoiksi altistaa lapsen masennukselle, ahdistukselle ja käytöshäiriöille. Tutkimukset kertovat, että älypuhelimet ja digilaitteet ylenpalttisesti käytettynä köyhdyttävät lasten kieltä ja heikentävät ajattelutaitoja sekä muistia. Runsas ruutuaika näkyy vähäisempänä liikkumisena, likinäköisyyden lisääntymisenä ja ihan fyysisinä niska-hartiakipuina.

Ruutuaika ei toki ole pelkästään pahaksi, eikä aikaan ennen älypuhelimia ole paluuta. Pelien parissa vietetään myös sosiaalisesti aktiivista elämää ja opitaan uuttakin.

Jotta haitat eivät ylittäisi hyötyjä, pitää ruutuajan olla hallinnassa, niin lapsilla kuin heidän vanhemmillaankin.

Lue digiä _1 kk 1 €_

Tilauksella pääset lukemaan rajoituksetta tämän ja muita kiinnostavia artikkeleita, voit peruuttaa tilauksen koska tahansa.