Raahen seudun kehityksen johtajan Pasi Pitkäsen mukaan Raahen seutukunnan alueella on tapahtunut paljon positiivisia asioita kuluvan vuoden aikana vallitsevasta Covid-19 -pandemiasta huolimatta.
– Korona on vaikuttanut eri toimialoilla hyvin eri tavoin ja se on muuttanut yrityksissä toimintamalleja. Iskut eivät ehkä ole olleet niin pahoja kuin vuosi sitten pelättiin, Pitkänen arvioi.
Raahen seudun yritysbarometrissa on positiivista se, että koronapandemian vaikutukset seutukunnan yritysten kasvuun ja kehittymiseen ovat selkeästi vähentyneet edellisvuoteen verrattuna.
Kasvun ja kehittymisen hidasteista koronapandemia on edelleen suurin tekijä, muttei niin voimakkaasti kuin edellisvuonna.