Kört­ti­his­to­ria on nyt kansien välissä

Liisa Ingerttilän ansiosta tumma kansa ei pääse unohduksiin.

Liisa Ingerttilä on julkaissut kirjan Tumma kansaa Pattijoella. Se sisältää herännäisyyden paikallishistoriaa alkujuuria unohtamatta. Kirja julkistettiin omalla maaperällään Siioninvirsiseuroissa. Siioninvirsiseuroissa lauletaan useita pitkiä virsiä sydämen kyllyydestä. Kirjanjulkistustilaisuus ei tehnyt poikkeusta. Pattijokinen Liisa Ingerttilä sai körttipukunsa aikanaan lahjoituksena Kujalan Sannilta, jolle se oli käynyt pieneksi.
Liisa Ingerttilä on julkaissut kirjan Tumma kansaa Pattijoella. Se sisältää herännäisyyden paikallishistoriaa alkujuuria unohtamatta. Kirja julkistettiin omalla maaperällään Siioninvirsiseuroissa.
Liisa Ingerttilä on julkaissut kirjan Tumma kansaa Pattijoella. Se sisältää herännäisyyden paikallishistoriaa alkujuuria unohtamatta. Kirja julkistettiin omalla maaperällään Siioninvirsiseuroissa.
Kuva: Vappu Kallio

Pattijoen pappilaan virtaa torstai-iltana väkeä. Kaikki tuntuvat tuntevan toisensa. Tullaan kaksin tai jopa kolmin, neljästään. Ollaan menossa tuttuun paikkaan, Siioninvirsiseuroihin, mutta ei ihan tavallisiin. Nyt juhlistetaan oman kirjan julkistusta.

Vastaanottamassa on kaikkien hyvä tuttu, vanhaan, tyylikkääseen, täydellisesti istuvaan, lähes kansallispukumaiseen körttipukuun pukeutunut pieni nainen, körttikansan kirjan tekijä.

"Pattijoen herännäisyyden historia tuntee monia tomeria naisia," kirjoittaa Liisa Ingerttilä vasta painosta tulleessa kirjassaan Tummaa kansaa Pattijoella, joka esittelee herännäisyyden paikallishistoriaa. Oli körttinaisia, jotka eivät ole kysyneet mieheltään, mitä mieltä asioista voi olla. Yksi tomerista on Liisa itse. Aviomies Paavo ei ole päässyt päättämään, ketä Liisa äänestää.

Mutta on kirjassa paljon muutakin: sanantuojia, kirkkoherroja, siioninvirsikuorolaisia, maallikkopuhujia.

Kristuksen sisällisen tuntemisen tarpeellisuutta ja omaa hengellistä uskonelämää tähdentänyt herännäisyys on säilyttänyt ytimensä mutta silti muuttunut matkan varrella liberaalimpaan suuntaan.

– Hapannaama ei ole tarvinnut olla. Huumoria on aina harrastettu, kertoo Liisa.

Hänestä herännäisyyden hyvä puoli on se, ettei ihmisille aseteta vaatimuksia.

– Voi olla mitä on. Ei ole kalasteltu eikä pakotettu seuroihin. Monet kertovat, että heidät on Pattijoella rakastettu joukkoon.

Mutta herännäisyys on ollut joskus tiukkaakin.

– Tietysti 1800-luvulla on ollut pukeutumiseen liittyviä sääntöjä. Mutta sitä samaa oli kansan luonteessakin. Vanhat ihmiset olivat jyrkkiä ja ankaria lasten kasvatuksessa, eikä koulutusta arvostettu, arvioi Liisa.

Liisa Ingerttilä valitsi kirjansa julkistusjuhliksi Siioninvirsiseurat, koska se on hänen aihepiiriään ja maailmaansa ja koska siellä kokoontuu herännäisyyden kansa. Seuroissa hän on kulkenut ja veisannut ikänsä.

Kirjanjulkistusseurat alkavat ahdistusvirrellä 66 Voi mihin raukka juoksin ja mistä avun saisin? Väki kaivaa esiin pienet mustat laulukirjansa.

"Ah, sammuu uskonlamppu jos sen et hoida tulta. Yön varjot saartaa sielun, jos en saa voimaa sulta," veisaa kansa ja pitää kunnon tauot, jotta ehtii hengähtää.

Kirjan kirjoittaja syntyi herännäiseen kotiin Pattijoen Kastellinperälle. Hän imi herännäisyyden sisimpäänsä kodin ilmapiiristä. Sieltä jostain on lähtenyt itämään ajatus tuoda herännäisyyttä tutuksi nuorille.

Hän kertoo ajatelleensa kirjaansa, "tätä pientä vaatimatonta lastaan", kuten hän sitä nimittää, 4 vuotta. Hän kertoo huomanneensa, että se olisi pitänyt tehdä jo paljon aikaisemmin, ennen kuin vanha sukupolvi ehti mennä.

Hänellä oli tarve tallentaa. Hän keräsi aineistoa ja haastatteli ihmisiä, ja matkamiehen matkalla syntyi reilun sadan sivun pituinen teos, jossa tutut täkäläiset nimet vilahtelevat tarinoineen ja kuvineen.

Seurat etenevät, ja kuten Siioninvirsiseuroissa aina, puheenvuorot ja veisuu vuorottelevat. Veisaaminen sekä yhdistää että kohottaa.

– Veisataan, ystävät, veisataan, jatketaan armon varassa matkaa, kehottaa Ritva Sassali puheessaan.

Ja veisuu jatkuu.

Liisan teos pääsi hyvään seuraan
Vappu Kallio

Herätysliike-ekspertti, Raahen seurakuntapastori Teemu Kakkuri onnittelee julkistustilaisuudessa pattijokisia siitä, että asiat on saatu kirjan kansien väliin.

Tummaa kansaa Pattijoella -kirjan asiatiedot tarkastanut Kakkuri muistuttaa, että Raamatussa kehotetaan laittamaan Jumalan suuret teot muistiin.

– Liisan teos on sellainen, että sen lukeminen kannattaa henkisessä ja hengellisessä mielessä. Uskallan suositella sen. Olen tästä iloinen, sanoo Kakkuri, joka samaan hengenvetoon kertoo lukeneensa ziljoona ja 6 kirjaa.

Liisa Ingerttilän teos pääsee hänen puheessaan vaikuttavaan seuraan. Kakkuri käy puheenvuorossaan lävitse herännäisyyteen liittyvää kirjallisuutta.

– Luther rakensi minulle talon, mutta Wegelius palatsin, hän kertoo herännäisyysliikkeen johtohahmon Paavo Ruotsalaisen sanoneen.

Kakkuri kehottaa tarttumaan vanhoihin kirjoihin, kuten Hollaziuksen Armon järjestys autuuteen -teokseen ja Krummacherin Kärsivään Kristukseen.

– Nykyajan kristillisyys on pinnallista verrattuna näiden kirjojen sisältöön. Nämä kirjat ovat monta syvää kaivoa täynnä raikasta vettä, sanoo Kakkuri.