Olen hävennyt ja piilotellut aina huonoa kasvomuistiani. Lukemattomat ovat ne kerrat, kun joku on tullut iloisesti tervehtimään, enkä muista kuka hän on. Se on kuin sketsistä; yritän onkia hänen tietojaan kyselemällä, miten loma on mennyt, tai mitä perheelle kuuluu. Vastaukset ovat usein niin ylimalkaisia, etteivät ne ole selventäneet asiaa yhtään. Aina ei vaan v o i kysyä toisen henkilöllisyyttä, se tuntuu niin loukkaavalta.

Toimittajalle se on kirous. Aikoinaan Eeva-lehdessä jouduin usein tilaisuuksiin, missä piti nopeasti haastatella julkisuuden henkilöitä parin lauseen verran kuvatekstiin. En läheskään aina muistanut nimeä. Kysyin tutun näköiseltä henkilöltä mitä kuuluu, ja hän kertoi kuulumisensa.