Raahen kaupungin lähidemokratiahallituksen toimikausi päättyy tänä vuonna. Jatkossa lähidemokratiatoimielimen kausi on tarkoitus muuttaa nelivuotiseksi.
Istuva lähidemokratiahallitus tutkii, voisiko tulevan toimielimen valita sähköisellä vaalimenettelyllä. Suunnitelman mukaan ehdokkaat asetetaan 2.–15. elokuuta ja äänestysajankohta on viikko 35.
Ensi torstaina kokoontuva lähidemokratiahallitus jatkaa sähköisen äänestystavan valmistelua ja selvittää, mahdollistaako kaupungin johtosääntö sähköisen vaalin järjestämisen. Myös palveluntoimittajan kilpailutusta selvitetään.
Nykyisen hallintosäännön mukaan lähidemokratiahallitus valitaan kahdeksi vuodeksi Merikadun, Pattasten, Saloisten ja Vihannin koulupiirien alueella järjestettävissä yleisissä kokouksissa niin, että kukin alue valitsee 2 varsinaista ja 2 varajäsentä enemmistövaalilla.
