Kesä on parhaimmillaan, näinpä koulut ja osin päiväkodit ovat lomalla. Loma onkin tarpeen, koska lasten ja nuorten elämästä on tehty suorituskeskeistä jo varhain ja yhteiskunta edellyttää tehokkuutta.
Olisikin toivottavaa, että myös pienimmät lapset saisivat olla kotona lomalla ainakin osan kesästä. Päiväkotien arki on ohjelmallista ja lasten tulee olla sosiaalisia siellä. Tämä käy pienille lapsille työstä, vaikka onkin antoisaa olla kavereiden kanssa ja tehdä kivoja asioita.
Kouluista onneksi onkin loma, mutta kaikilla lapsilla ja nuorilla ei valitettavasti ole hyvä olla kotona.