
Alpualainen maatalousyrittäjä Liisa Lumijärvi (kesk) on lupautunut ehdokkaaksi kisaan, jota käydään tulevana viikonvaihteena Keskustan Pohjois-Pohjanmaan piirin varapuheenjohtajan paikasta.
Lumijärvi on Raahen kaupunginvaltuuston ja hallituksen jäsen sekä useamman kaupungin konserniyhtiön hallituksen jäsen. Hän on toiminut jo muutamia vuosia Keskustan Raahen kunnallisjärjestön puheenjohtajana.
Hän sai viime kunnallisvaaleissa 8. eniten ääniä Raahessa, 265 ääntä. Keskustalaisten joukossa hänen äänisaaliinsa oli viidenneksi suurin.
Lumijärvi peräänkuuluttaa keskustelevampaa keskustaväkeä. Hänestä uudistuksia on tehty kovalla vauhdilla unohtaen kuunnella kenttäväkeä.
–Edistyksen lippua tulee kantaa köyhän asia ja sydämen sivistys mielessä. Keskusta on maaseudun ja pohjoisen ihmisen perinteinen tukija, jonka ei pidä keskittämisen huumassa romuttaa hyviä ja toimivia rakenteita, Lumijärvi sanoo.
Ammatiltaan Lumijärvi on floristi. Hänellä on aviomies ja 5 lasta.
Keskustan Pohjois-Pohjanmaan piirin syyskokous pidetään Muhoksella tulevana lauantaina 11. marraskuuta.