
Tukes on tarkentanut vesilintujen oleskelu-, muutto- tai pesimäpaikoiksi soveltuvien kosteikkoalueiden määritelmää, että ne olisivat yksiselitteisesti tunnistettavissa suoraan maastokartalta. Näillä alueilla ei saa käyttää lyijyhauleja.
Kuva: Vesa Joensuu
Asekauppa kasvaa sitä mukaa kuin metsästäjät vaihtavat vanhoja aseita uusien määräysten vaatimien teräshaulien mukaisiksi. Myös reserviläisaseiden myynti on kasvanut vuoden aikana enemmän kuin vuosiin.
Poliisi tarkistaa edelleen, että aselupa ja hankittu ase vastaavat toisiaan.