Raahen kirkko täyttyi parvia myöten sunnuntai-iltana kello 20. Ennen kaikkea nuoret olivat vastanneet Raahen seurakunnan sosiaalisen median kanavilla esitettyyn hartaushetkikutsuun. Kirkkoon tuli satoja nuoria, penkit täyttyivät sisaruksista ja ystävyksistä. Nuorten suru näkyi ja tuntui.
Pienet ja vähän isommat kädet sytyttivät kapeita muistokynttilöitä hiekka-astioihin, joita oli aseteltu kirkon keskikäytävän sivuille. Urkuparvelta alkoi soida Bachin Air, huilun ilmava ääni nousi kohti kirkon holvistoa.
Hartaushetken toimittanut sairaalapastori Matti Hanhisuanto osoitti sanansa niin menehtyneen nuoren läheisille kuin koko surevalle yhteisölle.
– Olemme neuvottomia ja hämmentyneitä.