Mainos: Tutustu Raahen Seutu Digiin eurolla kuukausi - tilaa tästä

Pääkirjoitus
Tilaajille

Nyt tar­vi­taan tu­le­vai­suu­den­us­koa

Ankeus ja synkistely näkyy kuluttajissa, vaikka oma rahatilanne olisi hyvä eikä työttömyyskään huolettaisi.

Nousseet hinnat ja korot sekä kallistuva sähkö näkyvät Tilastokeskuksen kuluttajabarometrin mukaan suomalaisten kuluttajien mielialassa, joka tuoreimmassa mittauksessa kuopaisi mittaushistorian pohjalukemat.

Silti useimpien oma rahatilanne on hyvä ja työllisyystilanne on vielä vahva. Toki elinkustannusten nousu näkyy kuluttajien varovaisuutena ja säästöhaluina. Kysely mittaakin ensisijaisesti tulevaisuudenuskoa nykyisessä taloudellisessa ja maailmanpoliittisessa tilanteessa.

Pessimisti ei pety, mutta joulun alla olisi mukava nähdä hitunen iloa ja optimismiakin. Isot ostokset eivät nyt kuluttajia innosta, mutta joulukauppa on kuitenkin käynnistynyt. Ruokakaupat odottavat vähintäänkin kohtuullista joulumyyntiä ja epäilemättä odotuksia on myös erikoiskaupan puolella.

Kaupalle joulukuu on yleensä vuoden tärkein kuukausi. Joulukuussa kaupan myynti kasvaa vuoden kuukausikeskiarvoon verrattuna noin viidenneksen.

Jouluna halutaan pöytään hieman parempaa ja läheisiä on mukava muistaa edes pienesti.

Lue digiä _1 kk 1 €_

Tilauksella pääset lukemaan rajoituksetta tämän ja muita kiinnostavia artikkeleita, voit peruuttaa tilauksen koska tahansa.