Syksyn Rantajatsiklubit jatkuvat, kun oululainen jazz/avantgarde-kitaristi ja säveltäjä Heikki Ruokangas (s.1987) saapuu perjantaina esiintymään Raahen Teatterille.
Ruokankaalta on ilmestynyt yhteensä seitsämän albumia, joista ensimmäisen julkaisi vuonna 2015 lontoolainen F-IRE.
Melodian ja metelin vuoropuhelu muodostaa Ruokankaan musiikillisen ilmaisun, joka liikkuu herkistä tunnelmista lähes väkivaltaiseen avantgarde-revittelyyn.
Heikki Ruokangas on esiintynyt kotimaan lisäksi muun muassa Tanskassa, Virossa, Ruotsissa ja Italiassa.
Hänen musiikkiaan on julkaistu Iso-Britaniassa, Yhdysvalloissa sekä Saksassa.