Ilolla lähdemme 75-vuotisjuhlaa lauantaina järjestämään. Hienoa, että seuralla on pitkä taival takana, siihen pohjarunkoon on ollut hyvä tulla mukaan, Saloisten Salaman puheenjohtaja Marika Tuomaala luonnehtii.
Perinteikkäällä raahelaisseuralla on tänä päivänä neljä aktiivisesti toimivaa jaostoa.
– Niitä olemme koettaneet kehittää, toimintaa pyörittää ja seuran yhteistoimintaa jaostojen välillä kehittää ja lisätä.
Kun korona-aika ja karanteenit on nyt onneksi ohitettu, lapsia ja nuoria sekä aikuisia on saatu mukaan. Kesä jo kertoi selkeästi sen, että lapsilla oli tarvetta päästä liikkumaan. Yleisurheilukenttä oli täynnä eri ikäisiä liikkujia.
Joka jaostossa on mukana reippaita konkareita ja uusia innokkaita sekä osaavia valmentajia ja ohjaajia.