Kuukauden päästä 84 vuotta täyttävä raahelainen Pentti Kettukangas on kehitellyt ja touhunnut elämänsä aikana ties mitä.
Kuusi vuotta sitten Kettuseksi itseään kutsuva herra päätti pistää lautojen hukkapalat hyötykäyttöön rakentamalla niistä kylmän ulkorakennuksen laatikkoelementtimenetelmällä.
Raahen Seutu uutisoi vuonna 2014 Kettukankaan tekemästä leikekirjasta, joka oli nimeltään Kettusen Kootut Teokset. Kettukangas on myös aktiivinen Mersujen keräilijä ja metsätöiden tekijä.

Pentti Kettukangas kertoo, että näistä pölleistä riittääkin puuta pitkäksi aikaa.