Poliisi varoittaa huoltomiehiksi tekeytyvistä varkaista etenkin ikäihmisiä. Kärsämäellä, Nivalassa ja Sievissä huoltomiehiksi esittäytyneet henkilöt ovat onnistuneet varastamaan ikäihmisten kodeista rahaa.
Oulun poliisi muistuttaa, ettei asunnon ulkopuolella kannata säilyttää rollaattoreita tai muita välineitä, joista voi päätellä asunnossa asuvan iäkäs ihminen.
– On myös syytä suhtautua yöllisiin vierailijoihin varauksella ja miettiä, kannattaako ovea edes avata, poliisin tiedotteessa todetaan.
Torstaiyönä 3. maaliskuuta poliisin tietoon tuli kolme varkautta, jotka oli toteutettu samalla kaavalla.