Huhti-toukokuu on pyöräkauppiaalle ja pyöränkorjaajalle kiireistä aikaa. Vaikka Raahessa pyöräillään paljon talvellakin, näin keväisin pyöriä tuodaan paljon huollettavaksi ja uusia käydään ostamassa.
Raahen Pyörä- ja Pienkoneen yrittäjä Veijo Färm sanoo, että liikkeen sisällä olevista pyöristä suurin osa on tulossa huoltoon tai lähtemässä huollettuina takaisin asiakkaille. Yleensä esillä olevista pyöristä suurempi osa on uusia.
Nämä kevätviikot ovat kiireisiä muutenkin, mutta reilun vuoden jatkunut koronatilanne on tuonut perusvuotuisrytmiin oman lisänsä.
– Kyllä ihmiset haluavat liikkua luonnossa, ja pyöräily on yksi hyvä muoto siihen.