Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellisen yhdistyksen tammikisa on ovella. Kisa on järjestyksessään 39. eli ensi vuonna kisa täyttää tasavuosia.
Kilpailu alkaa lauantaina 1.1. keskiyöllä ja päättyy maanantaina 31.1. niin ikään keskiyöllä.
Yksilökisaan voi osallistua kolmessa eri sarjassa: PPLY:n havaintolue, valittu kunta tai lihassarja. Kuntasarjassa valitaan yksi kunta, jonka alueelta lajeja kerätään ja sama henkilö voi osallistua vain yhdestä kunnasta. Lihassarjassa on lihasvoiman lisäksi sallittu Hailuodon lautta. Lisäksi tammikisassa on mukana kuntakisa, johon hyväksytään kaikki tammikuussa havaitut ja Tiiraan ilmoitetut lajit.
Kisatulos muodostuu nähtyjen lajien summasta, lisäksi lajiksi lasketaan esim.