Raahen koulutuskuntayhtymä päätti torstaina keskeyttää Euroopan Unionin Erasmus-vaihdot heinäkuun loppuun asti, ellei koronaepidemia helpota ennen sitä. Päätös koskee Raahen oppilaitoksista lähteviä opiskelijoita ja opetushenkilökuntaa. Raahen oppilaitokset eivät myöskään ota vastaan kansainvälisen yhteistyön kautta tulevia vieraita.
Opiskelijavaihdossa parhaillaan olevia opiskelijoita suositellaan palaamaan Suomeen. Etenkin epidemia-alueilla vaihdossa olevia kehotetaan palamaan välittömästi.
Suomen tultuaan jokainen opiskelija opiskelee ensimmäiset kaksi viikkoa etänä, jolloin hänen vastuuopettajansa vastaa opiskelijan etätehtävistä ja ohjauksesta.
Paluusuosituksen syy on nopeasti laajenevat epidemia-alueluokitukset ja niistä aiheutuvat matkustuskiellot.