Raahen val­tuus­tol­ta pyy­de­tään lisää rahaa - yli­tyk­siä noin 730 000 euron verran

Rautatalon purkaminen alkoi viime vuonna, mutta valmistui urakkasopimuksen mukaisesti tänä vuonna. Talousarviossa ei ole varattu määrärahoja tänä vuonna syntyneille 90 300 euron purkukustannuksille.
Rautatalon purkaminen alkoi viime vuonna, mutta valmistui urakkasopimuksen mukaisesti tänä vuonna. Talousarviossa ei ole varattu määrärahoja tänä vuonna syntyneille 90 300 euron purkukustannuksille.
Kuva: Vesa Joensuu

Rakennetun ympäristön lautakunnan ja tulevaisuuslautakunnan alaiset toimialat ovat ylittämässä tämän vuoden talousarvionsa yhteensä hieman yli 730 000 eurolla. Rakennetun ympäristön lautakunta pyytää kaupunginhallitukselta ja -valtuustolta vuoden 2019 talousarvioon 433 212 euron ja tulevaisuuslautakunta 300 000 euron lisämäärärahaa.

Raahen kaupungin teknisen keskuksen osalta lisämäärärahan tarvetta aiheuttaa aikuiskoulutuskeskuksen tilojen noin 100 000 euron ylläpitokustannukset, johon ei ole talousarviossa varauduttu. Niin ikään Rautatalon sekä Saloisten koulun ja päiväkodin purkamiseen ei ole varattu määrärahoja tälle vuodelle, vaikka purkukustannuksia on kertynyt yhteensä 277 400 euroa. Lisäksi Lohenpyrstön rakennuksen myynnistä on syntynyt käyttöomaisuuden myyntitappiota 50 797 euroa ja Preiskarin saaressa olevan huvilan myynnistä 4 015 euroa. Myyntitappioiden syntymiseenkään ei ole varauduttu.

Teknisen keskuksen mukaan sen omassa talousarviossa ei ole säästymässä määrärahoja, joista kyseiset ylitykset voitaisiin maksaa.

Tulevaisuuslautakunnan alaisen toimialan ylitys syntyy pääosin opetuksen tulosalueen henkilöstökustannuksista. Niitä kasvattavat erityisesti ennakoimattoman suuri kasvu erityisen tuen järjestämistarpeessa sekä lomapalkkasiirrot.

Lisämäärärahaa tarvitaan, vaikka opetus- ja kasvatusjohtaja Lucina Hännisen mukaan opetustoimessa on käyty läpi koulujen syyslukukauden toiminta ja tehty kaikki mahdolliset toiminnalliset muutokset.