Poliisi jatkaa edelleen Ruukin hevoskeskuksen toimintaan kohdistuvaa esitutkintaa. Rikoskomisario Hannu Mensonen Raahen poliisiasemalta kertoo poliisin tutkivan asiaa yhä eläinsuojelurikoksena.
– Rikoksen esitutkinta on vielä kesken. Esitutkinnan valmistumista ei pysty tässä vaiheessa arvioimaan, hän toteaa.
Poliisi päätti alkukesästä esiselvityksen perusteella aloittaa asiassa esitutkinnan. Sitä ennen Koulutuskeskus Brahen Ruukin hevoskeskuksen entiset oppilaat nostivat julkisuuteen väitteitä, joiden mukaan hevosia kohdellaan keskuksessa kaltoin. Sosiaalisessa mediassa levisi muun muassa video, jossa ontuvaa hevosta pakkokävelytetään.
Hevoskeskukseen tarkastuksen tehneet valvontaeläinlääkärit pyysivät raportissaan poliisia aloittamaan esitutkinnan juuri kyseisestä videosta.
