Mainos: Raahen Seudun joulutarjous: Raahen Seutu Digi + Lehti 2 kk vain 35 euroa, tilaa tästä!

Ruu­su­tar­han uudet tarinat jul­kis­tet­tiin maa­gis­ten ru­no­sä­kei­den saat­te­le­ma­na

Leila Kastellin uuden kirjan kunniaksi lausuttiin suosikkirunoja luonnon helmassa.

Ruusumuori Leila Kastelli puolustaa mielikuvituksen käyttöä. Hän kokee, että jos todellisuuden ujuttaa tarinan sisään, se menee lukijalle paremmin perille. Ruusutarhan tarinoiden ensimmäinen osa kertoi ruusun vaietusta mystiikasta, toinen osa vie sotaan, rauhaan ja rakkauteen. Runoseitti-ryhmä sai kuunnella maistiaisia uudesta kirjasta kirjailijan lukemana. Maila Vuokila lausui runonsa ruusutarhan keskellä. Runoseitti-ryhmässä voi myös halutessaan vain kuunnella runoja.
Ruusumuori Leila Kastelli puolustaa mielikuvituksen käyttöä. Hän kokee, että jos todellisuuden ujuttaa tarinan sisään, se menee lukijalle paremmin perille.
Ruusumuori Leila Kastelli puolustaa mielikuvituksen käyttöä. Hän kokee, että jos todellisuuden ujuttaa tarinan sisään, se menee lukijalle paremmin perille.

Runojen lausunta saattaa monelle tuoda huonot muistot kouluajoilta. Tilanne kuitenkin kääntyy päälaelleen, kun runot viedään auringonpaisteessa kylpevään ruusutarhaan. Teksteille sopiva ympäristö ja lausujan henkilökohtainen tulkinta saattaakin kolahtaa runoja vieroksuvaan kuin mikäkin suosikkilaulajan konsertti.

Ruusumuorina tunnetun Leila Kastellin toinen kirja, Ruusutarhan tarinoita osa 2, julkistettiin tiistaina runoilua luonnossa -tapahtumassa Ruusumuorin kesäkahvilassa Lasinkankaalla. Raahelaisen runoseitti-ryhmän jäsenet toivat tilaisuuteen lempirunojaan, joille sopivan lausuntapaikan sai jokainen valita itse.

Vienon linnunlaulun säestäessä lausutut runot loivat maagisen tunnelman, josta voi vain haaveksia perinteisissä koulujen juhlasaleissa. Kuuntelijalle syntyi yhteys ja ymmärrys niin runon lausujaan kuin sen kirjoittajaankin.

Leila Kastelli myöntää, että hänen ruusutarhassaan on ihmeellinen, erilainen energia. Paikalla toimii kesäisin Ruusumuorin kesäkahvila, jonka vieraat saattavat yllättäen huomata avautuvansa ja kertovansa paikan emännälle koko elämäntarinansa. Mielellään Kastelli jutteleekin ihmisten kanssa ja kuuntelee erilaisia tarinoita.

Myös ruusujen taustalla on tarinoita, joita Kastelli on tutkinut useiden vuosien ajan. Alun perin hän ei edes pitänyt ruusuista, vaan perusti pienen ruusutarhan edesmenneen miehensä muistoksi. Ruusuja hoitaessaan hän huomasi ruusujen hoitavan häntä.

–Luonnon avulla ihminen ihmeellisesti voi paremmin, Kastelli sanoo.

Eri ruusujen taustoja selvitellessään Kastelli kuvailee ikään kuin matkustaneensa ympäri maailmaa. Häntä kiinnostaa, mistä eri ruusut ovat kotoisin, kuka niitä on jalostanut ja millaisia tarinoita niiden takaa löytyy.

–En ole puutarhuri, mutta olen tutkija luonteeltani.

Tutkimukset ovat myös johtaneet Kastellin kirjoittamaan kirjasarjaa, joista nyt ilmestyi toinen osa. Ensimmäinen osa kertoi ruusun vaietusta mystiikasta, toinen osa vie sotaan, rauhaan ja rakkauteen.

–Sotia käydään kamalasti, ainoa mikä jää on ruusu. Ihmisiä kuolee ja ruusu aina vain kukoistaa, Kastelli pohtii.

Ruusutarhan tarinat ovat kertomuksia, joissa on sekä tietoa ruusuista että todellisia tarinoita niiden taustalta. Joitakin tarinoita Kastelli on myös keksinyt itse. Kirjailija myöntää miettivänsä välillä tarinoiden arvostusta nykyaikana.

–Nykyään realiteetti on arvossaan. Se ahdistaa ihmisiä, koska se on niin rankkaa. Tarinoilla on erilainen merkitys. Ne innostavat, virkistävät ja avartavat, Kastelli sanoo.

Kastelli puolustaa mielikuvituksen käyttöä. Hän kokee, että jos todellisuuden ujuttaa tarinan sisään, se menee lukijalle paremmin perille.

Omat kirjansa Kastelli on julkaissut omakustanteena, koska se on nykyään helppoa ja edullista. Hän kuitenkin miettii kirjailijoiden perimmäisiä syitä omakustanteen valintaan. Kirjan kirjoittaminen on kestänyt vuoden ja vaatinut vuoden työn, mutta riittääkö usko omaan kirjoitukseen?

–Jos arvostaa, miksi ei hae kirjalleen kustantajaa? Pelkääkö, että oma kirjoitus ei kelpaa? Kastelli naurahtaa ja myöntää, että taiteilijoilla on tapana epäillä itseään.