
Viime vuonna vuoden retkikohteeksi valittu Raahen saaristo vetää puoleensa retkeilijöitä ympäri Suomen. Hämeenlinnalaiset Juho Paaso ja Sari Jääskeläinen ovat meloneet ympäri Suomen vesistöjä jo useamman vuoden ajan ja suuntasivat nyt Vaasasta kohti Perämeren rannikon saaristoja.
–Olen melonut koko suomen rannikon läpi kahdesti Sinivalkonauha melontaa suorittaessani, mutta silloin saaristot käytiin nopealla tahdilla läpi, eikä aikaa maisemien ihasteluun ja paikkojen tutkimiseen juurikaan ollut, kertoo Paaso.
Lukuisia saaristoja nähneet melojat pitävät Raahen saaristoa hyvin rauhallisena ja helposti lähestyttävänä saaristona.
–Tämä on sellainen mukava ja rauhallinen minisaaristo, jossa on paljon retkikohteita pienellä alueella, toteaa Paaso.
Koska Raahen saaristo ei ollut Paasolle ja Jääskeläiselle ennestään kovin tuttu, pääsivät he kokeilemaan tekeillä olevaa melontakarttaa saaristosta. Raahen Purjehdusseuran melonta- ja soutujaoston Antti Orava on työskennellyt jo pitkään toteuttaakseen alueesta kartan erityisesti melojien tarpeisiin.
–Pidän kartoista paljon. Niiden eteen on tehty valtava työ ja ne on hienosti toteutettu. Kartoista on hyötyä kaikentasoisille melojille ja niitä osataan varmasti arvostaa, kehuu Paaso.
Pitkän reissun päätteeksi melojat pääsevät saunomaan ja peseytymään Raahen Purjehdusseuran tiloihin.
–Suomalaiset melojat verkostoituvat hiljalleen. On mukava pitää yhteyttä muihin ja esimerkiksi tarjota majoitusta tarvittaessa, kertoo Orava.