Raahen kaupunki huomioi vuoden 2019 viimeisessä kaupunginvaltuuston kokouksessa Sulo Nurkkalan huomattavan pitkästä luottamushenkilöurasta. Ensi viikolla 88 vuotta täyttävällä Nurkkalalla tulee tänä vuonna kuluneeksi 60 vuotta siitä, kun hänet valittiin ensimmäisen kerran Vihannin kunnanvaltuustoon.
Nurkkala on tehnyt kunnallispolitiikkaa SKDL:n ja Vasemmistoliiton riveissä. Hän on tälläkin hetkellä Vasemmistoliiton varavaltuutettu Raahessa.
Sulo Nurkkala on itse noteerannut kunnallispoliitikon uransa tärkeimmäksi saavutukseksi perunatehtaan saamisen Vihantiin.