Kaupallinen yhteistyö

Suun­nit­te­le unel­mie­si matka Suo­mes­sa – Toteuta se sitten, kun Sanna ja Sauli antavat luvan

Hetki sitten tasavallan presidentti kehotti meitä suomalaisia ottamaan toisistamme etäisyyttä fyysisesti, mutta lähentymään toisiamme henkisesti.

-

SE OLI FIKSUSTI SANOTTU. Ja se oli meille myöskin se ratkaiseva naula, joka sai meidät tekemään muutoksen Kasvun Paikka -kampanjaamme. Meidän oli tarkoitus julkaista ensimmäinen mainos, jossa Saaga Travel kannustaa ihmisiä matkustamaan – menemään, tekemään, näkemään ja kokemaan.

Juuri nyt se olisi typerää, ellei peräti vastuutonta. Mutta koska saagalaiset ovat reissuihmisiä henkeen vereen, kehotamme sinua silti matkustamaan – tällä kertaa kuitenkin korvien välissä.

SUUNNITTELE UNELMIESI MATKA minne tahansa kauniissa kotimaassamme.

Kerää mukaasi paras porukka. Päätä määränpää, reitti, välietapit, ruuat, juomat, majoitukset…

Matkasi voi olla esimerkiksi hääkuljetus Oulun alueella, rento kyyti festareille, vauhdikas reissu perheen kesken huvipuistoon tai kaveriporukan kuljetus kohti Lapin tuntureita.

Vain taivas – ja Suomen rajat – on rajana.

JOS ONNI SUO, saat matkaan liittyvät kuljetukset ilmaiseksi, oli sitten kyse vip-taksista, pikkubussista tai vaikka kuvan kaksikerroksisesta maantiennielijästä.

Saaga Travel kuljettaa sinut turvallisesti matkasi määränpäähän ja sieltä takaisin kotiin.

Kerro meille, minkälainen olisi unelmiesi kotimaanmatka ja osallistu samalla arvontaan. Arvonta päättyy 30.4.2020. Arvonta suoritetaan 8.5.2020.

Jos tarvitset apua kuljetuksen lisäksi myös muissa mahdollisissa järjestelyissä, majoituksissa tai ruokailussa, saagalaiset auttavat sinua vuosien kokemuksella ja tuoreen yrittäjän innolla.

NYT SUUNNITELLAAN JA UNELMOIDAAN. Ja matkalle lähdetään sitten, kun presidentti näyttää vihreää valoa.

-

KASVUN PAIKAN TAVOITTEENA on aidosti yhdessä tunnistaa, ymmärtää ja auttaa löytämään kuuden pohjoisen yrityksen haasteet markkinoinnissa ja löytää markkinoinnille suunta sekä viedä yhdessä suunnitelmat aina toimenpiteiksi asti. Markkinointiohjelman tarkoituksena on edesauttaa rakentamaan pitkäjänteistä yhteistyötä ja syventää luottamusta. Yhdessä tekemällä saavutamme enemmän.

HALUAMME, ETTÄ KAIKKI pääsevät seuraamaan yhteistä matkaamme, siksipä tulemme tekemään Kasvun paikan ympärille kiinnostuneille tavan seurata työskentelyämme videoiden, tapahtumien, kirjoitusten ja some-kanavien sisältöjen kautta. Seuraa tarinoita: kalevamedia.fi/kasvunpaikka

-