Raahen kaupunki nettosi viime vuonna talousmetsiensä hakkuista 252 500 euroa. Nettotulos jäi hieman 280 000 euron tulostavoitteesta.
Kaupungin metsissä suoritettiin sekä kasvatushakkuita että uudistushakkuita metsäsuunnitelman mukaisesti. Kasvatushakkuita eli harvennuksia tehtiin Kiiluntien varressa, Vihannin Lampinsaaressa, Siniluodossa ja Yrjänänlahdella yhteensä noin 70 hehtaarin alalla. Uudistushakkuita tehtiin Kopsan Kämppäkankaalla noin 11 hehtaarin alalla.
Hakkuista syntynyttä puutavaraa myytiin viime vuoden aikana noin 10 900 kuutiometriä, mikä on 3 000 kuutiometriä vähemmän kuin vuonna 2018.
Taimikonhoitotöitä Raahen kaupungin talousmetsissä tehtiin viime vuoden aikana noin 50,3 hehtaarin alalle Rakeenperällä, Piehingissä, Koskenkorvalla ja Palokankaalla.